"Täällä on kaikkea!"

Iinatsu halusi kipaista käymään Bayeux'ssa, ja kun hän pyysi minua ja Staratsua matkatovereiksi, olimme tietenkin messissä, ovathan Guccin kenkämme sulaa laavaa ja on parempi pysyä liikkeessä, jotteivät kengät sula kiinni katuun. Käväisimme kaupungissa jo syyspuolella ekskulla (kuten muistamme kirjeestämme), mutta koska visiitti jäi tuolloin pikaiseksi, lähdimme mielellämme ihan omalla ajalla tutustumaan lisää kyseiseen 2000 vuotta vanhaan kaupunkiin. "Mieti kuin vanha tää on! Mitä Suomessa oli siihen aikaan?" "Kova meno!"
Hyppäsimme aamupäivällä junaan ja lähdimme kruisailemaan kohti määränpäätämme. Tässä Staratsun malliesimerkki junassa rentoutumisesta ja meditatiiviseen tilaan vaipumisesta.

Matkamme kului mukavasti, kun listasimme lempisuklaitamme. Olemme molemmat Fazerin suklaiden perään (kuka ei olisi?) ja pieni kaiho iski Suomen kauppojen karkkihyllyjä ajatellessa. Ne ihanat hyllymetrit täynnä kaikenkirjavia namusia, njam! Päädyin valitsemaan top 5 -suklaisiini Fazerin tumman mantelipäärynän, perinteisen maitosuklaan, Maraboun minttukrokantin, pipari-hedelmä-pähkinä-jouluöverisuklaan sekä karkkihyllyn puolelta löytyvän TV Choco Mix -pussin. Tästä listasta haaveillen matka taittui nopeasti ja pian, tarkemmin sanoen vartin päästä, olimme jo perillä.
Jo Muumit tiesivät, että matkustelu on kivempaa ilman karttoja, joten mekin lähdimme liikkeelle ilman ennakkosuunnitelmia ja ohjekirjasia. "Tuolla taitaa olla se iso kirkko, jos lähdetään sinne päin?" Matkalla keskustaan pysähdyimme ihailemaan maalaisromanttisia jokimaisemia, Staratsu haaveili Tarzan-leikeistä, kuinka sopivasti joen yläpuolella olevaan oksaan olisikaan saanut liaanin...


Pikkukaupungistakin löytyy paljon näkemistä kun kurkkii sivukaduille ja hakee kontaktia paikallisiin. Eräältä tällaiselta kujaselta löysimme vanhan elokuvateatterin, joka näytti pahasti suljetulta, mutta sitä hauskemmalta. Oli helppo kuvitella vanhan ajan bayeux'laisten elokuvatähtien saapuvan kaasulyhtyjen valossa puljun ovelle ensi-iltaan, ja filminpyörittäjälle oli varattu oma ovi tikapuineen. Stara tietenkin esitteli show off -tyyliin kiipeilytaitojaan.

Iinatsu halusi kuvata teatteria vastapäätä ollutta vaaleansinistä ovea, ja ovella häärinyt herrasmiesliigalainen kutsui meidät samaan syssyyn vilkaisemaan sisäpihaansa ja ottamaan kuvia kirkkomaisemista, jotka avautuivat hänen takapihaltaan. "Tulkaa tänne, tästä saatte parhaat kuvat!" Kiittelimme miekkosta ja kehuimme vuolaasti hänen sympaattista takapihan puutarhaansa, jossa ruoho vihersi ja krookukset ja narsissit kasvoivat. Kurkistelu siis kannattaa! Kunhan pitää säällisen turvavälin: myöhemmin iltapäivästä Iinatsu halusi kyylätä erästä autiotaloa ja kokeili sen oveakin. Sisällä asustellut lintu hätkähti äkillistä murtoyritystämme ja kuului lentelevän säikähtäneenä huoneissa. Iinatsu halusi silti uhmata vaaraa ja kuikuili ikkunasta sisään: "Nyt jos se lintu lentää mun naamalle ni mä en toivu siitä ikinä."

Kuikuilimme kirkossa ja vaikka olin jo käynyt siellä aiemmin, se on niin pramea ja koristeellinen, että sieltä löytyy aina uutta löydettävää. Kuten Jumalan karitsa, joka oli mitä ilmeisimmin litsaantunut kantamiensa syntien alla. Voi lammasta. Tai sitten siinä oli ripaus liito-oravan geeniperimää, mikä selittäisi massiivisen hännän. Homma jäi kuitenkin levälleen kuin otuksen koivet, sillä papanoita emme löytäneet.

Kirkon jälkeen jatkoimme käpsimistä idyllisessä maalaismaisemassa. Bayeux on pieni, mutta tosiaankin sympaattinen paikka ja siellä vallitsi oikein levollinen ja inspiroiva tunnelma. Kuljimme keskustan kaduilla ja pysähtelimme kuolaamaan suklaapuotien ikkunoita: "Iina, täällä on kaikkea!" allekirjoittanut hihkaisi surumielisellä äänellä. No, on Caenissakin jotain sukkelikauppoja, mutta näin pittoreskia siitä ei saa, ei sitten millään. Sääkin suosi meitä, onneksemme olimme valinneet matkustuspäiväksi lauantain, jolloin perjantain hyiset ja tuuliset sateet olivat muisto vain ja saimme aistia paikan ilmapiiriä kuivin jaloin. Evästaukoa pidimme joen varressa ja otimme mallikansioomme ranskalaisromanttisia kuvia. Niistä tyylinäytteitä ohessa.

"Menisitkö uimaan tuonne?"

Staratsun veri veti veijarin puuhun, josta se kuikuili alailmoihin silmät kiiltäen. Herkkä hetki muistutti sitä sen alkukantaisista esi-isistä, jotka elivät pysyvästi oksistoissa. Kuinka alas Staratsu onkaan sieltä vajonnut.

Ravitsemuksen suhteen olemme onneksi kaikkiruokaisia ja se osoittautui hyödylliseksi ominaisuudeksi. Ranskalaisilla kun on tapana sulkea kaikenmaailman ravintolansa iltapäivällä, osa paikoista ilmoitti olleensa kiinni jo puolestapäivästä lähtien ja eräs paikka, jonka ovella jo ehdimme pyörähtää ilmoitti olevansa juuri menossa kiinni. Päätimme sitten mennä letturavintolaan, siitäkin huolimatta, että ovelta tulvahti vastaan tuima pesuaineen haju. "Onneksi nenä tottuu tällaiseen nopeasti." Ja niin tottuikin, viiden minuutin päästä saatoimme jo hengittää sisäilmaa iloisina. Totesimme olevamme niin nälkäisiä, että olisimme voineet syödä paljon ruokaa ja mietimme, mikä listan annoksista olisi tarpeeksi iso. Päädyimme galetteihin, suolaisiin lettuihin, ja valintamme osoittautuivat oivallisiksi. Aterian jälkeen olimme tyytyväisiä pieniä eläimiä.

Vaikka ilman karttaa matkustaminen on hauskempaa, käväisimme kuitenkin turisti-infossa ja pyysimme sellaisen mukaamme. Ja siitä bongasimme brittiläisen hautausmaan sijainnin, joka piti tietysti myös katsastaa. Hautoja oli vajaa 5000 ja tunnelmassa oli paljon samaa kuin Omaha Beachilla. Keskustelimme syvällisiä sotahistoriasta ja Staratsu kunnioitti paikkaa hiljentymällä.

Viisikkomainen päivä piti tietysti huipentaa jälkkärikahveilla, jotka päädyimme juomaan suklaalla kuorrutetussa kahvilassa, jossa oli suklaata siellä ja suklaata täällä ja joko sanoin, siellä myytiin paljon kaikkea suklaista munista jäniksiin ja konvehdeista leivoksiin. Maistelimme tietenkin heidän luomuksiaan, jumalaisia taivaan lahjoja maan päällä. Ja kahvi tarjoiltiin tyylikkäistä kannuista vaahtoisen maidon kera, nam!

Pieni makeannälkä silti jäi, jonka tyydyttämisestä haaveilimme luomalla katseita viereisellä hyllyllä istuneeseen suklaajänikseen, jonka kroppa uhkaavasti halkeili ja näytti siltä, että se saattaisi sortua hetkenä minä hyvänsä. "Aattele, jos se nyt hajoais ja tippuis meidän päälle. Niiden olis ihan pakko antaa se meille." "Voiskohan tätä hyllyä vähän huojuttaa..." Kanit ynnä muut karkkikauppojen suklaa-Sylvesterit jäivät kuitenkin valitettavasti ostamatta. Entä se ihana vaahtokarkkipedille aseteltu karkkikala, joka maksoi 35 euroa! "Mieti, kuinka ihana tota ois syödä jossain lastenkutsuilla!" "Joo, mä aloittaisin noista vaaleensinisistä valaista." "Mut mieti kuin kallis, tollasen vois ihan hyvin tehdä itekin!" Ai miten niin on ikävä Suomen överikarkkivalikoimia?
Mahtava päivä alkoi tässä vaiheessa kääntyä illaksi ja maleksimme ilta-auringosta nauttien kohti rautatieasemaa. Siellä odottelimme hetkisen junaamme ja löysimme merkin. Emme tiedä mitä se merkitsi, mutta jotakin kyllä. Voittaja-asennetta, ehkäpä? Jippikayjei hei hei! Tässä teille voittajaa!

Kuvasta ei näy, mutta jäbällä ei ollut alavartaloa ollenkaan. Sellaisen kanssa eläminen kysyy tosiaan kyllä voittajan asennetta. Mutta eikös se niin ole, että jos joku ruumiinosa puuttuu, se kompensoituu muilla kyvyillä? Tämäkin miekkonen pärjää loistavasti liikennepoliisina. Kaikki on mahdollista kaikille, eiks jee! Eiku graindaamaan vaan!