Quel fromage!

Ranskassa syödään juustoja, sen tietävät varmaan kaikki. Olen päässyt maistelemaan muutamia lajikkeita, ja muistaakseni esimerkiksi Camembert oli ihan hyvää. Tänä iltana ranskan tunnilla koin kuitenkin sen ensimmäisen juustojärkytykseni, joka ei ihan heti taida unohtua.
Eräs ryhmämme opiskelija tuli istumaan viereeni tunnilla, ja ensin luulin, että se on hän, joka haisee. Ei onneksi ollut, vaan kysymys oli Livarot-nimisestä normandialaisesta juustosta. Hän kehui sen olevan todella hyvää, mitä minun ja muutaman muunkin oli vaikea uskoa, sillä haju oli infernaalinen. Harkitsin luokasta ulos sinkoamista saman tien, mutta opettaja lupaili, että maku on parempi ja miedompi kuin haju. Aikani haisteltuani tajusin, mitä haju tuo mieleeni. Uskaltauduin silti kuitenkin maistamaan tuotetta, sillä muutkin maistoivat. Mutta ei, maku ei muuttanut mielipidettäni, jonka sanoin ääneen: "Minusta sekä haju että maku tuntuvat siltä kuin tennispalloa söisi." Opettaja, joka piti juustosta, kysyi: "Oletko sinä siis syönyt tennispalloa?" No, täytyi myöntää, että en. Koirani on. Mutta olen haistellut tennispalloja aika paljon elämäni aikana, ja ne tuoksuvat paljolti kumilta, pienellä omanlaisella ominaistuoksulla höystettynä. Joten jos suinkin voit kuvitella, miltä tuntuu jyystää juuri purkista otettua tennispalloa, joka sattuu pallon sijaan olemaan sulaneen kumin muodossa, olet aika lähellä Livarotia. Limarotia. Limarottia. Yööök. En voinut syödä ottamaani palaa loppuun. Käärin sen vähin äänin paperiin ja heitin roskiin. Ja pidättäydyn tyytyväisenä Edamissa. Ja Aura-juustoa voin syödä. Livarotia, ei koskaan!

Joyeux Noël!

Näin joulukuun puolella joulukoristeet ja muu jouluun yleisesti liitettävä roipe on rantautunut myös Caeniin. Viikko sitten kävimme Staratsun ja Dian kanssa kiertelemässä keskustassa ja näimme yhtä sun toista kuvaamisen arvoista, mikä kasvatti joulutunnelmaa. Sen kasvatukseen tosiaan tarvitaan kyllä kaikkea tätä rekvisiittaa, sillä lumesta ei ole enää tietoakaan. Kylmänkostea keli on ainut asia, joka saa ajoittain tuntemaan, että nyt tosiaan eletään joulukuuta.
Kävimme haistelemassa fiilistä kaupungintalon edustalla ja sieltä löytyi teinipinkkiä teineille.

"Jee, kato, me voidaan peilata tästä!"

Tämän jälkeen suuntasimme joulumarkkina-aukiolle tai miksi sitä voisikaan kutsua. Karmeat kloonit astelivat saman tien näköpiiriimme, jos pelkäät läpsykenkiä ja punaisia varoitusvaloja, skippaa seuraavat ototkset.

Ja erityisesti seuraava video, jolla melkein todistetaan rikos: yksi jokereista uhkasi puhaltaa Dian kännykän! Hyytävää!

Staratsu oli kiertelystä hyvin innoissaan. Sen huomion kiinnittivät niin lukuisat joululahjaideat kuin herkulliset kojut, joissa oli saatavilla kaikkea ihanaa suklaasta hattaraan ja vohveleihin.

Nämä ovat kuitenkin vain markkinavoimien muserruksessa liikkuvaa hapatusta. Todellinen joulun henki piileskeli tässä talossa:

Asunnon haltiasta ei ollut epäilystäkään, lukeehan seinässä selvällä ranskalla "Joulupukin koti". Luonnollisesti jono oli pitkä, halusihan jokainen lapsi ja lapsenmielinen käydä viedä Joulupukin polvella varmistamassa, että lahjatoiveet ovat varmasti ehtineet perille. Saimme ikuistettua hänet nurkan takaa sivuovesta.

Staratsun mieltä kuitenkin mietitytti yksi kysymys: missä porot? Ei pukkia ilman poroja. Onko tämä todella aito pukki? Vai kenties halpa feikki? Yksi tuhansista kopioista? Istuuko oikea pukki tälläkin hetkellä Bahamalla aurinkotuolissa siemailemassa drinksuaan halkaistusta ananaksesta ja naureskelee partaansa, kuinka kätevää on ulkoistaa tehtävät palkkatyöläisille ja syljeskellä kattoon? Emme ole varmoja, sillä poro kyllä löytyi, mutta se ei ollut kovin eläväistä sorttia. Toinen sarvikin sillä oli vaurioitunut.

Kuusi sen sijaan oli aito, mutta valitettavasti siinä ei ensinnäkään ollut valot päiväsaikaan päällä ja toisekseen se ei enää tuoksunut aidolta kuuselta. Vaikka kuinka menimme nuuskimaan lähempää, siitä ei ollut apua. Tai sitten tuulenkylmettämät nenämme eivät vain tunteneet enää mitään.

Joulupukin arvoitus jäi ratkaisematta ja kuusen tuoksu tuntematta, mutta joulufiilis alkoi jo tarttua. Ja kun tällä viikolla kuitenkin ehdimme nähdä edes vilauksen siitä lumesta, tämähän alkaa jo muistuttaa joulukuuta! Ja onneksi netistä voi aina kuunnella joululauluja. Kulkuset, kulkuset, kilvan kalkattaa...

Lunta!

Viime yönä tänne satoi ensilumi, joka tosin loskautui nopeasti, eikä siitä ole enää tietoakaan. Onneksi, ranskalaiset eivät nimittäin ole aivan yhtä suvereeneja lumen käsittelyssä kuin ehkä jotkut muut kansat. Tältä maisema parvekkeeltani näytti aamun pimeydessä seitsemän aikaan:

Aamuisella kieliopin luennolla alkoi havainnollistua, kuinka paikalliset tähän suhtautuvat. Ratikat eivät kuulemani mukaan kulkeneet ollenkaan, ja eräs norjalaisvaihtari kertoi istuneensa 40 minuuttia bussissa, joka mateli etanavauhtia eteenpäin, ja lopulta hän käveli keskustasta yliopistolle ja myöhästyi 45 minuuttia tunnin luennolta. Hän oli kuitenkin urheimmasta päästä (ja pohjoismaalaisena tietysti hieman huvittunutkin tilanteesta), sillä suurin osa ranskalaisista oli tainnut todeta aamulla, että turha edes yrittää. Luentomme supistui pienryhmätapaamiseksi, kun about 50 opiskelijaa oli jumissa sängyissään tai vaihtoehtoisesti lumivalleissa, miten vain. Samoin oli ehkä käynyt enkunopelle, joka ei ilmestynyt tunnillemme. Jos lumi tietää extravapaita, en tietysti pane pahakseni... Tosin vahingoniloisesti ohi ajava bussi räiskäytti minun ja Dian päälle aika kivat loskakurat, joten saimme mekin tästä kaaoksesta osamme. Suomalaisena ei oikein voi olla suhtautumatta huvittuneesti parin sentin lumikerrokseen, mutta onhan tämä monelle varmasti elämys. Kiinalaisystäväni intoili kävelleensä ensimmäistä kertaa lumessa ja näytti ottamiaan valokuvia. Osataankohan täällä muuten tehdä lumiukkoja? Pitäisiköhän seuraavalla kerralla näyttää esimerkkiä?

Oi maamme Suomi!

Minä ja Staratsu kuuntelemme täällä parhaillaan Finlandiaa ja toivotamme kaikille aivan mahtavaa itsenäisyyspäivää sinne lumen, toimivan netin ja jääkaappien ihmeelliseen maailmaan! Sen kunniaksi tähän kuva Caenin hienoimmasta nähtävyydestä.

Pyramidihuijaus

Edellisessä tekstissäni kerroin, että menimme sisään Louvreen lasikuutiosta. Kuutiosta? Kuutiosta?! Taitaa jokainen voida lukea kuvasta, että kyseessä taitaa sittenkin olla joku muu geometrinen rakennelma. Sitä taidettaisiin kutsua oikeammin pyramidiksi, nyt kun aloin asiaa tarkemmin miettiä.
No, en silti suostu myöntämään olevani stereotyyppinen humanisti. Luokittelut ovat usein kapea-alaisia yleistyksiä; mikä nyt on kuutio ja mikä pyramidi, suhteellisen suhteellisia käsitteitä minusta.

There's Bond between us...

Me olemme Staratsun kanssa intohimoisia kulttuurin harrastajia ja tartumme tilaisuuteen aina, kun meillä on mahdollisuus tehdä uusia aluevaltauksia tällä saralla. Niinpä kun sähköpostiimme saapui ilmoitus excursiosta Pariisiin, joka sisältäisi käynnin Louvressa, olimme heti mukana!
Eilen lauantaina herätyskellomme repivät meidät armottomasti viiden jälkeen ylös, sillä lähtö oli kuin aikaisilla madoilla konsanaan kello 6.30. Se ei kuitenkaan tehnyt edes tiukkaa, sillä tiesimme, että meitä odottaisi loistopäivä. Bussissa saimme sitä paitsi koomata kolmisen tuntia ja ihailla aamu-usvaista auringonnousua ja maalaismaisemia, joka sekin oli jo sinänsä taiteellinen elämys.
Parkkeerasimme puoli kymmenen aikoihin Concorden aukion kulmille ja hilpeä, jo edellisiltä reissuilta tuttu oppaamme lähti johdattamaan meitä kohti Louvrea, maailman suurinta museota. Kävelimme sinne Tuileriesin puutarhan halki, jossa tsekkiystäväni ehdotti, että maksaisi minulle kympin, jos kävelisin suihkulähteeseen siinä kalsean viileässä aamuilmassa. Raha toki houkuttaa meitä, keksimme heti lukuisia asioita, mihin Staratsun kanssa olisimme voineet kympin käyttää, mutta jätimme sitten kuitenkin homman sikseen. Samaan aikaan ohitsemme juoksi shortseissa lenkkeillyt mies, ehkä hän olisi tarttunut haasteeseen?
Kävelimme Louvreen sisään kuuluisasta lasikuutiosta, josta ohessa kuva.

Sen jälkeen sisällä tapahtuneet asiat voi referoida oikeastaan hyvin helposti. Louvre on valtava, mutta sen sisällön voi tiivistää muutamaan sanaan: tauluja, tauluja, tauluja, ruukkuja, patsaita, tauluja. Tosin luulen, ettemme me ehtineet noin kolmen tunnin aikana nähdä vielä paljon mitään. Kiertelymme alkuvaiheessa suuntasimme oppaamme perässä Mona Lisalle, joka jakaa mielipiteet: ihmiset ovat siitä valtavan kiinnostuneita, mutta suurimman osan mielestä se ei taida olla teoksena kovin kummoinen. Minusta oli kyllä mukavaa nähdä kaikkien taulujen keskellä joku tuttukin kasvo. Ohessa hänestäkin otos, pakkohan niitä nyt oli pari ottaa. Ja onhan tuo panssarilasi aika hieno!

Osastoja oli lukemattomia, ja tämä ensimmäinen visiitti oli lähinnä tutustumiskäynti. Etenkin maalaustaiteeseen tutustuessa tuntui usein kuin olisimme kävelleet samaan saliin, jossa juuri äsken olimme olleet. Maalausten jälkeen oli helpottavaa käydä tutustumassa muihin osastoihin, joissa oli mm. etruskitaidetta ja egyptiläistä taidetta. Suosikkimme löytyi kuitenkin islamilaisen taiteen osastolta, mosaiikkiteosten ja ruukkujen ynnä muiden puolelta: eikö ole söpö!

Louvressa voisi viettää koko päivän, mutta rajansa taiteella, tai ainakin sen tyylilajilla. Ehkä tulemme sinne vielä uudestaan, paremmalla ajalla ja suunnitelmalla. Nyt ainakin tiedämme, mistä Moona Liisa löytyy. Iltapäiväksi meillä oli sovittuna tapaaminen, joten päätimme puoli yhden aikaan, että livistämme, jotta emme varmasti myöhästy siitä. Lähdimme siis vaeltamaan Louvren edustalta kohti Boulevard des Italiensia. Suomalainen liittyi seuraamme, hänellekin taideannos riitti jo tässä vaiheessa. Vaeltaessamme kohti rendez-vous pointia päätimme, että haluamme kahvia ja menimme lounaalle snobistiseen ranskalaiskahvilaan. Tilasimme sandwichit, jotka osoittautuivat tämännäköisiksi:

En kutsuisi ihan sandwichiksi, mutta oli herkkua! Kahvi myös. Ja tarjoilijat olivat sympaattisia: vaikka me puhuimme ranskaa, he vastasivat meille englanniksi. Pitäisikö loukkaantua, emmekö me muka puhu tarpeeksi hyvin?! Noin ulkomaalaisiltako me muka kuulostamme?!! Huitaisimme ruoat naamaamme ja jatkoimme matkaa. Ohitimme tämän nähtävyyden Avenue de l'Operalla kulkiessamme ja pakkohan sitä oli pysähtyä kuvaamaan. Jännitys alkoi tässä vaiheessa tiivistyä kuin sementti!

Ja lopulta saavuimme perille. Hei taas, Bond! Long time, no see, long time, no BBC! But Bond! Jee! Kassalla lippuja myynyt rouva taisi olla hieman mustasukkainen hänestä ja faniudestamme, tai sitten hänellä oli muuten vain huono päivä, sillä saamamme palvelu ei ollut ihan ykkösluokan tasoa. Hän myi meille liput ja alkoi heittää meitä sen jälkeen ulos. Kun kysyimme vessaa, hän käski uudestaan meidän painua pihalle. Kun kysyimme vielä kerran, hän lopulta ilmoitti, että se on mahdollista sitten, kun sali avataan ja meidät päästetään uudestaan sisään. Voi näitä ranskalaisia käytäntöjä! Emme voineet kuin nauraa, Suomessa taitaisi olla vain yksi paikka, minne ihmiset nöyrtyvät jonottamaan ulkona vaikka joulukuussakin, ja sen on baari.

Rendez-vousimme oli jälleen huikea, mitäpä siitä voi muuta sanoa. Vanhoina tuttuina Bond otti meidät oikein iloisesti ja räiskyvästi vastaan, ja kellot ynnä muut olivat edelleen paikallaan. Ja mitä tämä kaikki todistaa: toiveemme uusintakierroksesta toteutui kuin toteutuikin, sillä joulussa on taikaa!
Entä se jouluinen Pariisi? Tässä siitä otosta Concorden aukiolle johtavalta Rue Royalelta.

Jouluvalot olivat hauskoja ja joulukoristeet kivoja ja niin edelleen. Minä ja Staratsu saimme kuitenkin Bondilta sen, mitä olimme tulleet hakemaan, joten olimme siitä oikein iloisia. Joulu nyt on joulu kaikkialla, mitä sitä suotta ihmettelemään. Sitä paitsi, Pariisin joulu vastaan Suomen joulu? Kiinalaisetkin tietävät, että joulu Suomessa on parasta, koska come on, se on sentään Joulupukin kotimaa!