Tai sitten kyseessä onkin eräs paikallisista nähtävyyksistä! Maaliskuun alkupuolella suomalaiskaverini lennähtivät viettämään talvilomaa vähän eteläisemmissä maisemissa. Must see -kohteisiin kuului tietenkin Mémorial de Caen, massiivinen maailmansotamuseo, jossa minäkään en ollut aiemmin vielä vieraillut, mutta pakkohan sinne oli mennä, muuten historiallinen sivistykseni olisi jäänyt pahasti vajavaiseksi. Jos veri vetää, ni veri vetää, ja mehän olemme Staratsun kanssa suoranaisia sotahistorian harrastajia, kuten syksyltä jo tiedämme!
Eräänä iltapäivänä siis loikkasimme keskustassa kulkupeliimme ja ajelimme museolle. Tässä kuva pehmeästä laskeutumisestamme, jonka myötä laskimme estotkin alas kuin olisimme ulkomailla, sillä mehän olemme:
Olin kuullut ennalta, että kysessä on laajahko näyttely, jonka läpikäymiseen menee aikaa, ja suositukset näyttivät n. 3-4 tunnin varaamista kierrokseen. Joten jos aioit tulla vaan tissuttelemaan, voit saman tien jäädä himaan hissuttelemaan, tämä museo kysyy sitkeyttä! Onneksi meillä on sitä. Ostimme aulasta liput ja aloitimme kierroksen. Ja voisi sanoa, että sit kun lähtee hyvällä ryhmällä vetään niin eihän siitä meinaa tulla loppua millään: tuntikausia me tinttasimme, kurlasimme ja läträsimme. Väitän, että mitä toisesta maailmansodasta ei mainita Mémorialissa, sitä ei tarvitse tietää. Mukaan mahtui Euroopan poliittisen ja taloudellisen tilanteen kehityksen kuvaamista ensimmäisen maailmansodan päättymisestä lähtien, erilaisia sotilaiden varusteita ja sotastrategioiden esittelyä, lyhytfilmejä, aikalaisten haastatteluja sekä tietysti, ettei hyvä nousu hyytyisi, kaikenlaista keskitysleiritietoutta. Siinä vaiheessa selitykset alkoivat hieman ontumaan, kun tuijotin pitkän aikaa autenttisia SS-sotilaan kamerasta löytyneitä kuvia hirttäjäisistä. Voin sanoa, että Mémorial on kyllä vaikuttavin sotamuseo, jossa olen käynyt. Tosin en ole tainnut käydä monessa, mutta se ei vähennä sen arvoa. Ruuti on kuivaa, näin se on.
Kierroksen päätteeksi totesimme, että miksi hidastaa, eihän tässä ole hyydytty ennenkään! Siispä menimme katsomaan parikymmentä minuuttia kestäneen elokuvan D-Daystä. Keventääksemme sen jälkeen mieltämme kiersimme vielä sarjakuvanäyttelyssä, johon oli kottu kantaaottavia sarjakuvia ja pilapiirroksia. Tämä rentoutti fiiliksiä!
Sen jälkeen saatoimme jo hymyilläkin rautaesiripun edessä:
Neljän tunnin museomaratonin jälkeen jäljellä olisi vielä ollut ainakin kylmästä sodasta kertonut näyttely, mutta se sai suosiolla jo jäädä. Turnauskestävyys päättyi siihen, ja olimme puolikuolleita ja nälkäisiä, loput duunit oli pakko lyödä laimin. Niinpä hyppäsimme kaaraamme ja huristelimme pihalle.
Ulkona Staratsu bongasi vielä yhden nähtävyyden ja jännityksen ystävänä halusi tietenkin kurkistaa sitä, tai sinne. Tässä Staratsu pelaa venäläistä rulettia ja vetää shottia päähän kuin Kurt Cobain konsanaan.
Kaikeksi onneksi se ei koitunut kenenkään kohtaloksi ja pääsimme jatkamaan turvallisesti matkaa. Aina siihen asti, kunnes hieno kiesimme levisi keskelle tietä ja jouduimme matkustamaan loppumatkan banaalisti paikallisbussilla. Mutta me teimme sen ja tätä nykyä kutsumme itseämme käveleviksi tietosanakirjoiksi! Kysy meiltä, jos haluat tietää mitä tahansa toisesta maailmansodasta, Normandian maihinnousun vaiheista tai James Bondin sielunelämästä. Mitä me emme tiedä, sitä ei tarvitse tietää.
Illalla reflektoimme kokemuksiamme läträämällä Embuscaden kanssa. Se on viisasten juomaa, muttei tee onneksi pahaa tyhmällekään. Raskas huvi kun vaatii lisää raskaita huveja, olemme syntyneet rellestämään! Museouraammekin aiomme luonnollisesti jatkaa, tosin emme oikein tiedä, mihin suuntaisimme seuraavaksi. Olisikohan kesällä Suomessa jotain kivoja ja kevyitä näyttelyitä? Vaikka Aku Ankasta tai Bondista? Ai mutta ne 50-vuotisjuhlat taisivatkin jo mennä. Kuuskymppisiä odotellessa...
Jos teksti sykähdytti ja haluat fiilistellä kanssamme, mene ihmeessä Youtubeen ja katso tämä video! Perjantain, viikonlopun tai ihan minkä tahansa päivän kunniaksi. Minä taidan keittää mukiini märkää kahvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti