I want my Learning agreement back

Pari viikkoa olen käynyt luennoilla ja opiskellut, mutta sen myötä asiat eivät ole selvinneet tai järjestyneet, vaan pikemminkin päinvastoin. Elämä todella on ihmeellisempää kuin mitään mitä pienet apinanaivot voivat koskaan keksiä.
Olen viikon yrittänyt ratkaista ongelmaa nimeltä "Opintosuunnitelma (Learning agreement) ja sen muutokset". Kesällä tein alustavan kurssisuunnitelman, hyväksytin sen Jyväskylässä ja lähetin tänne. Emme ole saaneet niitä missään vaiheessa takaisin, mutta nyt minun pitäisi saada tehtyä opintosuunnitelmiini tarvittavat muutokset ja hyväksyttää ne sekä Jyväskylässä että täällä. Tiedustelin siis koordinaattoriltani, voisinko saada agreementin muutoksia varten takaisin, ja lopputuloksena on viikon kestänyt sähköpostikeskustelu, joka jatkuu edelleen eikä loppua, tai oikeaa paperia, edelleenkään ole näkyvissä. Nyt odottelen vastausta tuhannen taalan kysymykseeni: Missä agreementini on tällä hetkellä, sillä en voi a) tehdä mitään muutoksia enkä voi b) saada siihen allekirjoitusta, jos minulla ei ole koko paperia. Ja tämä oli se kysymys, josta jo viikko sitten lähdettiin liikkelle.
Jos saan paperini joskus takaisin, tiedossa on sen lähettäminen Suomeen ja sen jälkeen sen saaminen takaisin tänne, sillä täällä ei hyväksytä opintojani, jos niitä ei hyväksytä kotiyliopistossa. Kaiken lisäksi ensi viikon perjantaihin mennessä minun pitäisi palauttaa toinen opintosuunnitelmapaperi humanististen tieteiden toimistoon, mutta en ole varma, onnistuko se, jos agreementiani ei ole ensin hyväksytty. Hmm, katsellaan mitä tapahtuu. Sitä odotellessa juon kahvia ja päivitän blogia.
Toinen mysteeri ovat paikalliset yliopiston kirjastot. Tähän mennessä monet kaverini ovat ostelleet erinäisiä kursseilla tarvitsemiaan kirjoja, sillä mitään niistä ei ole tuntunut löytyvän kirjastoista. Minäkin totesin tällä viikolla, että olen erään novellikokoelman tarpeessa ja menin sitten nettiin tutkimaan, kuinka kirjastot ja nettihaut toimivat (mistään näistähän ei ole meille kerrottu mitään, en edes tietäisi, missä täällä on kirjastoja, jos paikallinen unkarilaisopiskelijaystävämme ei olisi niitä meille erittäin ystävällisesti esitellyt <3). Toimintaperiaatteet ovat edelleen minulle hämäriä, mutta ilmeisesti kirjaa on vain pari kappaletta koko yliopistossa. Siitähän riittää hyvin koko kurssin tarpeisiin. Lisäksi kuulin huhua, että samaan aikaan olisi mahdollisuus pitää hallussa vain neljää kirjaa, että enempää ei voisi lainata samanaikaisesti. En ole täysin varma, onko asia todella näin, mutta toisaalta, ensihämmennyksen jälkeen en enää ihmettelisi, vaikka olisikin. Kuulostaa oikeastaan hyvinkin mahdolliselta. Suorastaan järkeenkäyvältä.

Elämä ei kuitenkaan ole ollut onneksi pelkkää opiskelua. Tämän kaiken byrokratian vastapainoksi Caenissa on onneksi keksitty ihmelääke, joka auttaa kaikkiin ongelmiin: Embuscade. Se koostuu Calvadosista, oluesta ja viinistä. Suhteellisen helppo resepti siis, kaikkea sekaisin. Torstaina maistelin tätä ihmelääkettä, ja voin sanoa, että se on paras apu kieliongelmiin: sitä juotuani ranskan puhuminen sujui kuin natiivilta konsanaan, ja totesin jo saavuttaneeni tavoitteeni, pystyn puhumaan ranskaa baarissa! Jos siis haluat oppia ranskaa, en suosittele kielikurssia vaan Embuscadea. Vaikutus on taattu. Niin hyvin, että seurueemme teki vaikutuksen kielitaidoillaan erääseen jamaikalaiseen tuttavuuteen: hän sanoi puhuvansa vaatimattomasti vain kahta kieltä, eikä voinut uskoa, miten joku voi osata neljää tai viittä. No, Suomessa osataan, kieliä ja paljon muutakin.

Muutamia huomioita...

Edellinen viesti jäi hieman tyngäksi, sillä minut sitten tosiaan heitettiin ulos kirjastosta kuudelta. Mutta se ei haitannut, sillä netti toimii taas! Siispä päätin tulla hieman jatkamaan aiheesta "ranskalainen yliopistoelämä ja opetuksen periaatteet". Tiettävästi ainakin osa lukijoista on kiinnostunut siitä, joten tällä huimalla puolentoista viikon kokemuksella voinen jo sanoa jotain.
1. Ranskassa ei ole ilmeisesti vielä keksitty piirtoheitintä, sillä edistyksellisin toistaiseksi näkemäni väline on liitutaulu. Ja se on ahkerassa käytössä: tänään kolmen tunnin luennon aikana opettaja kirjoitti sille jopa kymmenen sanaa! Niistä oli onneksi paljon apua, etenkin näin visuaaliselle oppijalle, jollainen tarvitsee oppiakseen jotain konkreettista mitä seurata. (Arvostan yhä enemmän Power Point -esityksiä, vaikka niillekin joskus naureskellaan ja niitäkin on monentasoisia.) Ja aina parempi, jos opettaja vain istuu pöytänsä takana eikä edes liiku mihinkään. Eipähän ainakaan ala ärsyttää huitominen tai muut mahdolliset häiritsevät maneerit.
2. Täällä on luentoja ja pienryhmä-/demotapaamisia, kuten Suomessakin. Tosin en ole vielä ymmärtänyt, mitä eroa niillä on, ainakaan joillain kursseilla: opettaja tosiaan puhui yksin kolme tuntia, vaikka kaksi tuntia tästä olisi pitänyt olla sitä "demoa". Ymmärsin ehkä 5 % kaikesta kuulemastani. No, on se jo alku! Takapenkkikyyläykseni perusteella en tainnut olla ainut kynäänsä pyöritellyt.
3. Minkäänlaista netti-ilmoittautumista kursseille ei ole, eikä muutenkaan mitään nettipalvelinta mikä olisi opiskelijoiden ja opettajien käytössä, joten jokainen opettaja pyytää opiskelijoita antamaan paperilla omat yhteys- ynnä muut mahdolliset tarvittavat taustatiedot. En voi kyllin kuvailla, kuinka rakastan Jyväskylän Korppia ja sähköpostilistoja. Internet really is my husband.
4. Täällä ei myöskään tunneta akateemisia vartteja. Opetus alkaa tasalta ja loppuu tasalta. Mikä tarkoittaa sitä, että jos opettaja lopettaa luennon myöhässä, minä olen jo myöhässä seuraavalta, puhumattakaan nyt siitä, jos haluaisin vessaan tai hakea vaikkapa kahvia. Luentojen aikana tosin onneksi saatetaan pitää pieniä taukoja.

Tänään oli taas potkunyrkkeilyä ja se oli hauskaa, mutta pohdimme sielläkin vaihtarien kanssa opetusmetodeja. Ovatko nämä vain ensimmäisten tuntien harjoitteita ja tutustumista lajiin, vai eikö meille tosiaan opeteta mitään tekniikkaa? Sen kun alatte mäiskiä, ei sillä niin väliä, liikkuvatko kädet ja jalat oikein. Olemme muutenkin hieman hukassa, mutta onneksi olemme sentään hukassa yhdessä. On aina vapauttavaa tietää, ettei ole ainut, joka ei ymmärrä, mitä ohjaaja sanoo. Onneksi se käyttää paljon elekieltä, kansainväliset käsimerkit auttavat.

Ehkei Suomessa turhaan vouhkata opettajankoulutuksen tärkeydestä, eri opiskelutapojen tuntemisesta ja eriyttämisestä. Saati erilaisten teknisten laitteiden hyödyntämisestä ja tuntien sisällön vaihtelusta. Älkää *****tissä sulkeko yhtään OKL:n sivupistettä tai sen puoleen pääkampuksiakaan, päinvastoin perustakaa niitä kymmenen lisää! Ja kaikki opeharkoissa olevat, käyttäkää powerpointia, verkkoympäristöjä, smartboardia sekä angrybirdsejä, muistakaa visuaaliset, auditiiviset, kinesteettiset ja primitiiviset oppijat, päästäkää heidät ajoissa välitunnille ja ruokailemaan ja kirmaamaan pihalle ja ennen kaikkea muistakaa, että tunti on huono, jos opettaja on äänessä sen aikana enemmän kuin 10 minuuttia! Sillä pääsette jo pitkälle.

I want my husband back.

Netti ei toimi himassa, tai ainakaan se ei toiminut vielä tänä aamuna. Tulin evakkoon kielten rakennuksen kirjastoon ja hengailen täällä oman koneeni kanssa, kun ranskalaisilla näppiksillä suomen kirjoittaminen on niin pirullista. Nyt sosiaalisessa mediassa levitetyt huhut kuitenkin kertovat, että netti saattaisi jopa toimia taas. Pitää kokeilla, kunhan menen kotiin. En kyllä oikeastaan ole ihan varma, koittaako kotiinlähtö pian: en tiedä, meneekö tämä kirjasto jo kuudelta kiinni vai vasta illalla yhdeltätoista. Ehkä kokeilen, tämä netti on nimittäin kymmenen kertaa parempi kuin asuntolan.
Eilen alkoi toinen opiskeluviikko, nyt jo ihan normaalin aikataulun mukaisesti. Aamulla olin elokuvahistorian luennolla, ja katsoimme hilpeitä välähdyksiä reilun sadan vuoden takaa. Jos joku väittää, että nykyajan elokuvat ovat raakoja ja väkivaltaisia, katsokoon The Great Train Robberyn vuodelta 1903. Siinä ammuttiin ja pieksettiin niin monta ihmistä kymmenessä minuutissa, että nykyajan actionpläjäykset jäävät kevyesti kakkoseksi. Luennolla käsiteltiin siis elokuvan historiaa ja tässä vaiheessa ihan elokuvauksen alkuaikoja. Mykkäfilmejä on onneksi helppo seurata.
Lisäksi aloitin ensimmäisen vuoden opiskelijoille tarkoitetun englannin kurssin. Kokeilen siis, minkälaista on opiskella englantia ranskaksi. Eikä se ihan helppoa ole, sillä opettaja puhui koko ajan ranskaa. Teimme myös jonkinlaisen monivalintatestin, jossa piti tunnistaa samanlaisia ja erilaisia äänteitä. Se oli ihan hauskaa, mutta jos ei osaa kunnolla enkkua ja varsinkaan sen ääntämystä, lienee vaikea tehdä tuollaista. Testi oli siis ihan vain kirjallinen, sanojen ääntämys tuli tuntea ennalta. Itse huomasin mielenkiintoisesti, että sananloppuisten konsonanttien ääntämyksestä en osaa sanoa mitään. Mistä minä tiedän, kuinka looked sanan d lausutaan, ja minkä kanssa se on samanlainen, minusta se kuulostaa aina samalta? Vokaalit olivat sen sijaan helpontuntuisia (kuten cat on sama kuin bad), lieneekö asialla joku yhteys suomalaiseen ääntämystaustaan? Jos joku tietää, olisi mielenkiintoista kuulla.
Tämän jälkeen oli vielä yksi luento, Ranskalaisen lingvistiikan probleemat ja metodit, vapaasti käännettynä. Ja kuten viime viikolla, luento oli jälleen loistava: opettaja on hauska ja huomaavainen, ja osaa esimerkillisellä tavalla hyödyntää havainnollistamisessa meitä vaihtareita. Tämän ansiosta tunnilla kuultiin niin suomea, espanjaa kuin norjaakin. Opettaja kirjoitti taululle sanat: talo, talot, talossa, taloissanikinkohan, ja kysyi sen jälkeen, tiedänkö, kuinka monta muotoa suomalaisella sanalla voi olla. En osannut vastata, mutta luokka kohahti, kun opettaja kertoi, että jopa yli parituhatta. Hilpeää, kumpi olikaan vaikeampi kieli, suomi vai ranska? :D Ehkä minä vielä opin! Myöhemmin tutkimme myös ilmausten "dans mes poches aussi" eli "taskuissanikin" eroja. Kyseisen luennon myötä olin siis jälleen innoissani ja opin taas jotain uutta ranskan ja suomen kielestä.
Tänä aamuna olin pragmatiikan ryhmätunnilla, ja se ei mennyt ihan yhtä loistavasti, olin kyllä lukenut tekstin huolella läpi, mutta en paljon pysynyt tunnilla opettajan selitysten mukana ja muistiinpanoni jäivät köyhänlaisiksi.

Kyldyyria ja sosiaalistumista

Nettiseikkailujen ohella viikonloppuuni on sisältynyt myös ranskalaisia kulttuurikokemuksia ja ihmiskohtaamisia, mistä lienee hyvä tulla kertomaan pragmatiikan tekstikappaleen lukemisen lomassa. Anything to avoid work, vai miten se meni. Täällä ei voi siivota, mutta blogia voi onneksi aina päivittää!
Aikaisemmassa viestissä avauduin peloistani, että olen vuodeksi kahlittu katsomaan pelkkiä ranskalaisilla dubbauksilla varustettuja elokuvia. Viikko sitten katselin Skyfallin traileria ja masennuksissani menin Googleen seikkailemaan. Ja pelastus löytyi: täällä näytetään ulkomaisista elokuvista sekä alkuperäisiä että ranskalaisia versioita! Ennakkoluulojen sävyttämä pelkoni osoittautui siis turhaksi, ja sitä juhlistimme lauantaina ja kävimme katsomassa Cannesin elokuvafestivaaleillakin huomatun Lawlessin!

Tositapahtumiin perustuva elokuva sisälsi jännitystä, toimintaa ja ennen kaikkea hohdokkaita näyttelijöitä. Ja onnekseni huomasin, että alan kyetä monikieliseen elokuvien katseluun: ranskankielisistä teksteistä oli itse asiassa hyötyä, sillä osa hahmoista puhui niin hankalaa amerikanenglantia, että ymmärtäminen oli vain kuuntelemalla paikoin miltei mahdotonta. Tällä menolla meiltä onnistuu pian jo ranskankielistenkin elkkujen katselu!
Lauantai-ilta oli minulle puolestaan sosiaalistumisen kokemus, sillä tapasin jo ranskalaisen perheeni. Pääsin nauttimaan pitkän kaavan mukaan ranskalaisesta päivällisestä, joka sisälsi kaiken mahdollisen aperitiivien ja alkupalojen kautta pääruokaan ja juustojen maisteluun. Kaikki oli herkkua, etenkin näiden kämpällä syötyjen kuivaruokien jälkeen, mutta ilmaisuni oli hieman heikkoa, enkä osannut sanoa muuta kuin moneen kertaan että kiitos ja hyvää oli. Keskustelu on muutenkin vielä hieman hankalaa, mutta luulen ymmärtäväni kuitenkin jotenkuten, mistä kulloinkin puhutaan. Nyt kun meille on jo annettu ensimmäiset kotitehtävät ja ensi viikko on jo normaali opiskeluviikko (toivottavasti) kaikkine tunteineen, opintoihinkin pääsee jo kunnolla kiinni. Haluan päästä eroon tästä kielipuolisuudestani ja kyetä ilmaisemaan itseäni!

Tässä Stara-apina poseeraa yliopiston metaforisen sielun ja tunnuksen, Phénix-patsaan juurella (se on joo lintu, ei moskiitto tai itikka). Kuvastakoon se metaforisesti kielitaitoani, joka nousee vielä tuhkasta. Nyt se on vasta muna-asteella.

Päivittelyä

Vaihtariopiskelijan arkipäivä: tietokoneen elintärkeiden päivitysten hakemista monikansallisten yhtiöiden langattomissa verkoissa. Suomeksi: istumme Suomalaisen kanssa Mäkissä ja päivitämme F-securea.
Kaikkien muiden ihmeellisyyksien lisäksi, joihin olemme kampuksella eläessämme jo törmänneet, olemme kalauttaneet jalkamme myös yliopiston langattomaan verkkoon. Huolimatta päättäväisistä yrityksistämme murtautua sen läpi, jotta voisimme suojella korvaamattominta omaisuuttamme, salarakasta, jota myös tietokoneeksi kutsutaan, emme ole siinä onnistuneet. Huoneessani toimii WiFi, mikä on hienoa, että voin edes käyttää konetta, mutta verkkoyhteydet ovat sellaiset, ettei tiettyjen ohjelmien päivittäminen tai esimerkiksi tiettyjen sivujen käyttäminen, kuten Yle Areenan, ole mahdollista. Ilmeisesti lainkaan, tai emme ainakaan tiedä, miten se olisi mahdollista. Vietin kuluneella viikolla yhden illan etsien mahdollisuutta päivittää virusturvani, mutta mistään ei tuntunut olevan apua. Kysyin asiasta Suomalaiselta, joka kertoi käyneensä päivittämässä konettaan läheisessä Mäkissä. Ja kuulemma hänen kaverinsa muutamia vuosia sitten teki samoin, koko vuoden ajan viikoittain.
Tänään olemme siis aloittaneet perinteen: käymme Mäkissä, jossa on avoin verkko (Ranskassa normaalisti pitää rekisteröityä jokaiseen langattomaan verkkoon erikseen antaen sähköpostit ym. valittuja tietoja, Mäkin verkossa saa olla rekisteröitymättä) ja hengaamme täällä päivittäen kaikki mahdolliset ohjelmat. Ehkä myös tulemme katsomaan tänne Areenaa, jotta pysymme ajan tasalla uutisista ynnä muista elintärkeistä ohjelmista.
Vaihtoajan periaate numero yksi on siis, ettei mikään toimi helposti. Mutta fiilistelen urbaania elämäntyyliäni, juon monikansallista kahviani ja näytän älykkäältä tietokoneeni kanssa.

Brittilippuja ja halpaa kahvia.

Loppuviikosta pääsin jopa taas kouluun ja luennoille. Torstaiaamuna alkoi vertailevan (tai miten sen nyt parhaiten kääntäisi) kirjallisuuden kurssi. Ensimmäiset puoli tuntia luennoitsija käytti selittämällä meille, että ihminen joka ymmärtää, ettei ymmärrä, ja ymmärtää ymmärtämättömyytensä vuoksi kysyä selitystä, on nero. Voisinko siis itse kutsua itseäni neroksi? En ymmärrä kaikkea, mitä luennoilla puhutaan, mutta ymmärrän, etten ymmärrä. Toisaalta en kyllä kysele tarkennuksia, mutta lasketaanko sitä? Enhän voi koko ajan olla kysymässä "anteeksi, en ymmärtänyt viimeisimmästä parista minuutista mitään, voisitko kirjoittaa sen taululle, niin voin sanakirjan kanssa kääntää kotona? Kerron ensi viikolla, ymmärsinkö vai haluanko tarkennuksia!" Olen siis päättänyt luottaa siihen, että kunhan kielitaitoni ja etenkin sanavarastoni kehittyy, myös ymmärrykseni kasvaa. Sitä odotellessani kuikuilen vierustoverien papereita, toivon, ettei minulta kysytä mitään ja yritän liittoutua samoilla kursseilla olevien vaihtareiden kanssa.
Kävin kuikuilemassa myös enkunluokan ovella, mutta sekin alkaa vasta ensi viikolla. Reissu ei kuitenkaan ollut turha, sillä törmäsin englantilaiseen tyttöön, joka on myös tulossa kurssille mielenkiinnosta. Vietin vapaan parituntisen hänen kanssaan ja kun kerroin Englannin ja englannin olevan intohimoisia kiinnostuksenkohteitani, hän oli suorastaan imarreltu. Stereotyyppisesti kun ihmiset eivät kuulemma kauheasti pidä briteistä. Can't understand why? Minä ainakin ikävöin ihanaa brittiläistä asiakaspalvelukulttuuria.
Onneksemme saimme osamme myös ranskalaisesta avuliaisuudesta. Tutkimme ennen pragmatiikan luentoa kirjallisuuden rakennuksen kahviautomaatin toimintaperiaatetta, kun kiltti ranskalaisopiskelija tuli auttamaan meitä ja opetti meidät käyttämään automaatteja, joista saa äärimmäisen hyvää ja halpaa kahvia, 40 snt per kuppi. Automaateista tuli uusi rakkauteni, etenkin kun kahvilaatuja ja merkkejä on vähintään yksi kuukauden jokaiselle päivälle. Voin kokeilla joka päivä jotain uutta! Täällä kahvi kannattaa ehdottomasti ostaa automaatista, se on halvinta ja kätevintä.
Pragmatiikan luentokin oli mielenkiintoinen, sain siitäkin selvää ja asiat vaikuttavat ihan opittavissa olevilta, etenkin kun olen opiskellut pragmatiikkaa suomeksikin. Saimme ensimmäisen kotitehtävämme, muutaman sivun tekstipätkän, joka pitää lukea ensi viikon ryhmätapaamista varten. Vilkuilin sitä jo vähän, mutta pitää vielä syventyä siihen viikonlopun aikana. On hauska huomata, miten joka päivä oppii uusia sanoja ja sanat alkavat jopa jäädä mieleen. Nyt kun pääsee lukemaan tekstejä ja olemaan luennoilla, ymmärtäminen paranee nopeasti. Oikeakielisyyttä kehittääkseni odottelen kuitenkin vielä kielikurssin alkamista. Verbit ynnä muut prepositiot ja sanajärjestykset ovat päässäni totaalisen sekaisin.
Luennon jälkeen kävimme yhdessä kaupassa ja tapasin toisen brittitytön, joten päiväni oli suorastaan täydellinen! Ja kun kaupassa oli vielä englantilaista suklaata (Go Cadbury!) luulin taas olevani Lontoossa. Myös britit itse hieman kaipasivat omaa maataan ja kohteliaita asiakaspalvelijoita, ja he kysyivät, minkälaisia suomalaiset ovat, ovatko he ystävällisiä. Sanoin, että olemme hieman pidättyväisiä, mutta mielestäni kuitenkin kohteliaita ja ystävällisiä, ja olemme aina kiinnostuneita ulkomaalaisista, jotka ovat kiinnostuneita Suomesta, koska haluamme tietää, mitä meistä ajatellaan. En tiedä, osasinko määritellä kansallisen olemuksemme oikein, mutta muistakaa nyt olla kilttejä siellä kotona kaikille turisteille, vaihtareille ja toisillenne! Meillä on maine menetettävänä!

Olen lyöty ja nauran.

Kävin juuri ensimmäisellä urheilutunnillani, ja se oli potkunyrkkeilyä. Olen siis lyöty ja lyönyt. Ja nyt käteni tärisevät, mutta yritän siitä huolimatta kirjoittaa uusista kuulumisista. Ja niitähän riittää, ranskalainen yliopisto on yhtä erikoinen kuin pesukoneensa.
Eilen meillä oli lopultakin, eihän tässä olekaan kuin pari viikkoa jo oltu täällä, humanististen tieteiden infotilaisuus. Ilta oli hyödyllinen ja saimme paljon tärkeää tietoa, mutta olisin ollut iloinen, jos olisin tiennyt tämän kaiken jo siinä vaiheessa, kun hain tänne vaihtoon.
Ensinnäkin aiemmin saamiemme ohjeiden mukaan Learning agreementin eli opintosuunnitelman on jo teko- ja allekirjoitusvaiheessa oltava mahdollisimman lopullinen, vain pienet muutokset ovat sallittuja, jotka tulee hyväksyttää sekä kotiyliopistossa että täällä. Toisekseen lukukaudessa on suoritettava 30 opintopistettä, vähempää ei hyväksytä eikä papereita allekirjoiteta (kuten kaverilleni sanottiin). Eilen ranskalainen yliopistojärjestelmä kuitenkin pyörsi kaikki puheensa ja saimme uudet säännöt.
1. Jos kurssi on liian vaikea, vaihda se. Parin ensimmäisen viikon aikana vaihtaminen onnistuu, kannattaa ja on ehdottoman suositeltavaa, koska meidän on pystyttävä seuraamaan opetusta ja kyettävä valmistautumaan tenttiin, "tiedämme oman tasomme". (No, minä en. A1 tai A2? Osaan ostaa kahvia ranskaksi, riittääkö?)
1. a) Huomioikaa, että esim. kirjallisuudessa kurssin vaikeus määräytyy myös sen mukaan, mitä aikakautta materiaalit käsittelevät. Keskiaikainen ranska on nykyaikaa haastavampaa. (En varsinaisesti ajatellut asiaa, mutta muistaakseni heivasin antiikin kirjallisuudet hevon kuuseen. Taisin siis kerrankin toimia edes sinne päin oikein.)
2. Jos et tarvitse opintopisteitä 30 per lukukausi, se on ihan sama. Opiskelemme itseämme varten ja jos vähempi riittää tai suoritamme vaikkapa vuoden aikana opintoja myös kotiyliopistoon, se ei ranskalaisia kiinnosta, tai ainakaan haittaa. Jäin miettimään, miksei kaverini Learning agreementia sitten allekirjoitettu?
Ilmaan jäi vielä leijumaan erinäisiä kysymyksiä esimerkiksi siitä, onko kielikurssimme opintopisteytetty, eräs huhu kertoo, että siitä saisi jopa neljä pistettä lukukaudessa, mutta tätä tietoa ei infossa osattu vahvistaa. Vielä menee kyllä aikaa, ennen kuin edes tiedän, millä tasolla olen ja koska kurssia on; se saattaa nielaista jopa kolme iltaa viikossa (kaiken tämän muun ohella), mutta sitä kieltähän minä tulin tänne opiskelemaan! Jos pääsee korkeampaan ryhmään, siitä palkintona on kuulemma vain kaksi iltaa viikossa; eli tällä logiikalla vain amatöörit harjoittelevat, pärjätkööt ne edistyneet keskenään. Eihän se harjoitus kuitenkaan mestaria tee.
Infon nainen oli kuitenkin hyvin mukava, juttelimme hänen kanssaan vielä ennen lähtöä ja hän toivoi, että pääsisimme kontaktiin myös ranskalaisten kanssa ja saisimme harjoittaa paljon kieltä. Siitä jäi siis hyvä fiilis, ainakin jotkut ovat täällä myös kannustavaisia meidän kielipuolien suhteen. Osa luovuttaa kertasanomalta: "Ai, et ymmärtänyt, antaa olla, ja jotta tajuat että turha kysyä uudestaan, muljautan vielä silmiäni." Not so polite, kuten Dianan kanssa olemme todenneet. :D
Lupasin nauraa ja jutella italialaisille, jos minulla ei ole tänä aamuna tuntia. Eikä ollut, joten niin tein! :D Törmäsin näet jälleen italialaistyttöön, joka oli menossa eri kurssille, mutta koki saman kohtalon. Aamu oli kuitenkin hyödyllinen, sillä hän näytti minulle, missä sijaitsee kirjallisuusrakennuksen ATK-luokka ja menin sitten sinne setvimään kurssejani. Ja päädyin siihen, että heivaan eilisen infon inspiroimana sen liian vaikean taiteen kurssin kalenteristani ja otan sen sijaan pari kurssia kirjallisuuden tarjoamaa englantia! Toisella keskitytään brittikulttuuriin ja toisella amerikkalaiseen, ja keväälle jää vielä joku elokuvaa ja kirjallisuutta yhdistävä juttu. Ja olen liekeissä jo nyt, on jännää kokeilla opiskella enkkua ranskaksi! Joko se on aavistuksen helpompaa kuin muut kurssit, tai sitten tuplasti vaikeampaa, mutta tuleepahan kokeiltua ( ja tiedän miltä S2-opiskelijoista voi tuntua). Nyt toivon hartaasti, että loput kurssit olisivat sopivia ja voin pitää lukujärjestykseni suunnilleen sellaisena kuin se nyt on.
Päivä ei kuitenkaan mennyt pilalle, vaikken opiskelemaan pääsytkään, vaan kävin Claudian kanssa syömässä ravintola A:ssa, joka on kahdentoista aikoihin pahempi kuin Ilokivi ikinä. Tukuittain ranskalaisopiskelijoita palloilee sinne sun tänne ympäri ruokasalia, kun mitään selkeää jonotuskäytäntöä ei ole. Eri ruokapisteille palloillaan epämääräisessä järjestyksessä ja pitemmät ihmiset mäiskivät tarjottimillaan lyhyempiä päähän. Mutta kun kampuksella on vain kaksi ruokalaa ja ruoka-aikaa on käytössä tehokkaasti reilu pari tuntia, 24 200 opiskelijaa ruuhkauttaa paikat aika tehokkaasti. Ja henkilökunta komentaa olemaan nopeampi ja siirtymään pois tieltä.
Ruoan jälkeen menimme tänään yhdessä kaupungintalolle kirjautumaan Bienvenue à Caen -toimintaan (josta sain jo tiedot perheestä, mutta tiedosto latasi niin hitaasti, etten vielä jaksanut odottaa sen aukeamista. Pidän itseäni keinotekoisessa jännityksessä. :D). Hilpeä mies tunnisti meidät ja oli heti että jee jee, Finlande! :) Hän sanoi täytettyämme yhteystietopaperit jo tietävänsä perheen minulle, joten ehkä koitan pian laukaista tämän jännityksen ja menen uudestaan mailiini...
Illalla näin ensimmäisen kerran ranskalaisen kuun ja otin siitä kuvan! Se on hieno! Iso punainen sirppi.

Siivouspäivä!

Jos eilinen opetus oli jännää, tänään oli vielä jännempää: ei opetusta ollenkaan. Lainkuuliaisena opiskelijana olin ennen yhdeksää odottamassa luentosalin edustalla kurssitapaamista, jota ei lopulta ollutkaan, sillä ne alkavat vasta ensi viikolla ensimmäisen luennon jälkeen, kuten saimme erään italialaisvaihtarin kanssa selvitettyä siltä eiliseltä italialaisvaihtarilta. Vaikka olin siis edellisenä päivänä käynyt kuikuilemassa ilmoitustaululla ja onnistunut yhden vaihtuneen luokkatilan sieltä kalenteriini päivittämään, tämä tieto oli jaossa vain sihteerin kautta, eikä siksi kulkeutunut ajoissa minulle. Tulin takaisin kotiin ja jatkoin kevyesti uniani.
Eilen kävin varaamassa ensimmäisen pyykkivuoron, ja päätin tänään kokeilla, kuinka paikalliset koneet toimivat. Vastaanotosta pitää vuoroa varten hakea pesutuvan avain sekä lunastaa poletteja, joilla koneet toimivat. Hain siis ne ja maksoin vuoroni, jonka hinta oli maksuttomiin koneisiin tottuneelle aavistuksen suolainen, neljä euroa ja risat. Toisaalta vuokra on niin alhainen, että ehkä se selittää hinnan, ja siihen kuuluu kyllä myös pesuaine. Joka tapauksessa tapasin Dianan talon ulkopuolella (omassa talossani ei siis ole pyykkitupaa, lähin sijaitsee parin talon päässä) ja etsimme yhdessä pyykkitupaa, joka löytyi parin avuliaan ranskalaisen avustuksella. Luimme käyttöohjeita ranskaksi ja enkuksi, mutta koneen toimintakuntoon saattaminen kesti silti hetkisen, ranskalaisissa koneissa kun esimerkiksi lämpötilat ilmoitetaan kätevästi kylmä, lämmin ja kuuma. "Forgive me for wanting a little specificity, Eames." Työnsin vaatteeni pesuaineineen koneeseen, säädin sen "lämpimälle" ja rytyytettyäni hetken polettiasetinta sain koneen jopa käyntiin. Ja aparaatin kunniaksi täytyy sanoa, että pesu kesti vain puoli tuntia, nopeaa toimintaa! Kokeilin myös elämäni ensimmäisen kerran rumpukuivaajaa, minkäänlaista pyykinkuivaustelinettä kun minulla ei täällä ole, ja ainakin osan vaatteista uskallan kuivata siinä, osa roikkukoon tuoleilla ja matkalaukkuni päällä. Sekin toimi ja nyt sain taas puhtaita vaatteita. Tästä innostuneena päätin lainata myös imuria ja sain nyt putsattua kämpän kunnolla, villakoirat ulisivat ja pureskelivat varpaitani jo siihen maalliin, että niiden oli korkea aika siirtyä toiseen ulottuvuuteen. Kämppäni on lopultakin edes näennäisesti puhdas!
Tämän jälkeen piti koittaa toisen luennon aika, mutta ei sitten kuitenkaan koittanut. Tälläkin kertaa menin paikalle kuullakseni siltä eiliseltä italialaisvaihtarikaverilta, että kurssi alkaakin vasta ensi viikolla ja kestää marraskuun lopulle, ei siis edes koko syyslukukautta. Kävin vielä kerran tarkistamassa kaikki loput tämän viikon luennot, ja nyt ainakin luulisin tietäväni, että loppuviikko minulla on koulua normaalisti. Mutta jos ei ole, niin sittenpähän taas nauran. :D Ja kysyn lisätietoa italialaisilta, he tietävät kaiken. Enkä ole kuitenkaan ollut toimeton: kaiken tämän lisäksi olemme opiskelleet Stara-apinan kanssa Daniel Craigin johdolla ranskaa. Staratsu kääntää ja minä katson kuvia.

Maasta taivaaseen.

Sillä välillä ovat fiilikseni ranskalaista yliopistoa kohtaan liikkuneet tänään. Jos haluat tietää, millainen on a) maailman &@#¤*:n luento tai vaihtoehtoisesti b) maailman hienoin luento, joka saa välittömästi rakastumaan opettajaan, lue lisää!
Vaihtarin elämän keskeinen siirtymäriitti osui omalle kohdalleni tänään, kun pääsin kirjautumaan yliopistoon, wuhuu! Annettuani erinäisiä erittäin tärkeitä tietoja itsestäni yliopistolle, kuten vanhempien ammatit (mitä ne niilläkin tekee), pääsin valokuvaan ja pian sen jälkeen jo pitelemään hyppysissäni uunituoretta vaalenvihreää opiskelijakorttia. Olemme opiskelijoita, virallisesti, ja saamme kaikki byrokraattiset sotkut selvitettyä kaikkien tahojen, kuten opiskelijaruokalan, kanssa. Tämä hieno hetki esti minua kuitenkin osallistumasta ensimmäiselle luennolleni, jonne en sitten enää pahasti myöhässä kehdannut mennä. Kävin kuitenkin sanomassa opettajalle missä olin ja että haluaisin tulla kurssille ensi viikolla. Ei siis ongelmaa sen suhteen. Kurssi käsittelee elokuvan kulttuurihistoriaa, joten odotan siltä jotain jännää!
Virallisesti toisesta luennostani tuli siis ensimmäinen kosketus täkäläiseen luentokulttuuriin, ja sen myötä miltei ajattelin soittaa äitin hakemaan minut takaisin kotiin. Luento koostui siitä, että opettaja luki suoraan paperista koko luennon läpi ja ranskalaisopiskelijat kirjoittivat kuka kynällä, kuka koneella sanellun esityksen muistiin. Minä ja italialaistyttö nuoleskelimme näppejämme ja tutustuimme toisiimme. Kun kysyimme, voisimmeko saada luennon vaikka sähköisesti käyttöömme, koska muistiinpanojen tekeminen tuottaa meille näin vaikeuksia, hän sanoi että emme saa. Ensi kerralla taidamme siis kääntyä jonkun kivan ranskalaisopiskelijan puoleen ja pummia materiaalit heiltä. Teinhän minäkin muistiinpanoja, kolme sivua, mutta siitä sianranskasta en ota itsekään selvää. Joka lauseessa on viivoja niissä kohdissa, joissa vaihtoehtoisesti en joko ehtinyt kirjoittaa tai ymmärtänyt koko lausetta tai osaa siitä. Kaiken lisäksi kyseiseen taiteen ja kirjallisuushistorian yhdistävään kurssiin kuuluu jonkinlainen esitelmä, eli se ei ole pelkkiä luentoja, mutta en tiedä, kuinka väännän kasaan esitelmän, jos luennot jatkuvat tuollaisina.
Tämän jälkeen menin setvimään urheiluilmoittautumisia SUAPSille, joka on urheilurakennus, tuossa taloni takana. Siellä törmäsin onnekkaasti suomalaisopiskelijaan, jonka kanssa jaoimme yhteisen pelkomme siitä, että ensi kesänä saavumme Suomeen ilman opintopisteitä ja alamme suunnitella Kelan kanssa velkojenmaksun järjestelyä. Loppujen lopuksi liikuntatarran osto ja kurssi-ilmoittautuminen onnistuivat vaihtelevasti. Ne ainoat tennistunnit, jotka olisivat minulle käyneet lukujärjestykseni puolesta, olivat jo miltei tuplasti täynnä; osallistuminen on siis käytännössä mahdotonta. En ole varma, voiko urheilua vaihtaa toisessa jaksossa vai ei, joten en ole varma, voinko sittenkään pelata täällä mitään. And isn't it ironic, don't you think? A little too ironic. Yeah. :D Mutta onneksi tutustuin taas jonossa hauskoihin ihmisiin, ja opin, kuinka Arkansas äännetään, se on "arkansoo" tai jotain sinne päin. Unohdin jo, mutta Arkansasilta se ei kuulosta. Ja sain selville, mitä ihmiset tietävät Suomesta: "vodka!" Onneksi ihmiskohtaamiset pelastavat kaikki päivät. Ja nyt pitää vain miettiä uudestaan, mitä haluan tehdä. Ehkä kokeilen ammuntaa? Tai latinotansseja? Heitelkää minua! Ei ole olemassa huonoja ideoita!
Jostain syystä kampuksen ruokalat ovat suljettuja klo 14-16, joten en voinut mennä ennen neljän luentoa syömään. Vedin mikroruokaa ja menin jännittyneenä lingvistiikan kurssille. Ja sen jälkeen uskoni tähän oppilaitokseen ja ihmiskuntaan palasi, todellakin! Ensinnäkin luennoitsija toivotti minut tervetulleeksi, kun kävin kysymässä, onko ok että tulen kurssille, olen vaihtari. Ja upeat saavutukseni tunnin aikana olivat, että jopa ymmärsin mistä puhuttiin ja tein kaksi sivua muistiinpanoja, joissa on järkeä! Olen voittaja, ja opettajakin oli kuin eri maailmasta, huomioi myös meidät kaksi ulkomaalaista ja liitti meidät aiheeseen mukaan. <3 Luennon jälkeen hän vielä varta vasten jutteli minulle ja kertoi opettaneensa Suomessa! Joten I am in heaven and very much in love with him! <3 Ensi viikolla puhumme myös suomen kielestä!
Kaiken lisäksi luento kesti vain tunnin vaikka odotin kahta. Pääsin kotiin juomaan kahvia ja päätin kertoa ensikosketuksistani opiskeluun, jottette tule liian kademielelle siellä ruisleivän, jääkaappien ja salmiakin (viime yönä teki mieli turkinpippureita!) luvatussa maassa.

Stara-elämää

Viikonloppu on kulunut hilpeästi, ja Staratsu on ottanut kaupunkia pitkillä käsillään haltuun. Siitä on sukeutumassa ihka-aito ranskalaisapina. Se pääsi elementtiinsä ja poseerasi kuin mikäkin malli. Mutta ennen kuin menen yksityiskohtiin ja kuvamateriaalin julkaisuun, kerron, mitä minä ja Diana olemme tehneet.
Ainakin periaatteessa erään opiskelijaruokalan, joka on se kauempi kämpästäni katsoen ja sijaitsee n. 100 metrin päässä, pitäisi olla lauantaisin auki. Sovimme siis perjantaina, että tapaamme sen edustalla lauantaina ja menemme sinne syömään. Loppujen lopuksi pulju ei ollut auki, emme tiedä, miksi, joten tyydyimme pussiruokiimme. Tämän jälkeen päätimme, että kaunista ilmaa ei voi jättää hyödyntämättä, ja this is when the monkey comes in. Staratsu liittyi seuraamme ja lähdimme hauskalle ranskalaiselle päiväkävelylle. Kävelimme jälleen linnan läpi, ja maisemat ja lampaat olivat auringonpaisteessa yhtä hienoja kuin illallakin.

Tutustuimme vanhaan tykkiin ja Staratsu kokeili, minkälaista olisi lisätä ruutia tykinsuuhun. Onneksi se ei ollut ladattu.
Linnan läpi kulkiessamme näimme myös hääkulkueen, jota ei oikein voinut olla tunnistamatta johtuen pitkästä tööttäilevästä autoletkasta. Hääpari ja perässä tulleet juhlijat roikkuivat kaikki autojen ikkunoiden ulkopuolella kruisaillessaan kaupungin läpi. Suomessa siitä saisi varmaan sakot.
Näimme myös karusellin, eikä minun tarvinnut kuin katsella sen kulkua, kun sain jo pääni sekaisin. Hypnoottinen tunne valtasi mieleni ja aloin puhua Dianalle suomea, kunnes parin sanan jälkeen tajusin, että tässä on nyt jotain vikaa. Lienee turha mainita, että tilanne tarjosi yhdet päivän parhaista nauruista.

Päätimme keskustassa kuljeskeltuamme suunnata vanhaan tuttuun kantakapakkaamme, Le Norwayhin, jossa meidät jälleen tunnistettiin. Joimme sen tavallisen ja katselimme ranskalaisten ja turistien vaellusta läpi Saint Pierren kadun. Stara-apina eläytyi tunnelmaan täysillä ja ohessa siitä taidonnäyte.

Staratsu on pysytellyt hienosti kuivilla jätettyään sähkötupakat kotiin, mutta eilen se retkahti. Onhan se ymmärrettävää, kahvilassa on niin helppoa sortua houkutuksiin.
Kahvin jälkeen teimme pyhiinvaelluksen nähtävyydelle, josta on tullut suosikkini. Se ilahdutti jo ensimmäisenä iltana, ja oli onneksi vielä edelleen paikallaan. Halusin meidät ikuistettavan sen äärellä.

Check this out, se on Tom Hardy! Ja elokuva on tietenkin Des hommes sans loi = Miehet ilman lakia = Lawless. Haluaisin nähdä sen, mutta en ranskaksi. Pitänee odottaa ensi vuotta ja DVD-julkaisua. Siihen asti nuolemme näppejämme. (Mitenköhän käy ensi kuussa tulevan uuden Bondin? Missaanko senkin teatteriesityksen? RMA ranskalaiset ja niiden dubatut elokuvat.)
Pyhiinvaelluksen jälkeen päätimme ottaa keskustan toisen puolen haltuun, ja näimme siellä mm. ratsupoliiseja! Sen lisäksi näimme myös sataman, joka oli pieni ja söpö ja niin täynnä veneitä, ettemme oikein tienneet, kuinka sieltä edes saa veneensä ohjattua väljemmille vesille. Ehkä se ei ole tarkoituskaan, ehkä ihmiset vain ostavat veneen ja parkkeeraavat sen satamaan voidakseen sanoa, että omistavat sellaisen. "Haluatko nähdä veneeni? Tässä se on. Oi, emme me voi mennä ajelulle, kun se on pultattu tähän laituriin kiinni! Mutta hieno on, eikö?!"

Stara-apina on meren nähtyään viehtynyt yhä enemmän ranskalaisiin vesistöihin. Se halusi pysähtyä hetkeksi penkille ja alkoi suunnitella kaikin herkuin varustellun muskeliveneen ostoa.
Takaisin kävellessämme löysimme ensimmäiset jäätelömme! Missään kaupassa ei tunnuta myyvän irtonaisia jäätelöitä, vain isoja paketteja. Ostimme siis tikut kahvilan kylmäaltaasta, myyjä näytti hyvin brittiläiseltä. Nähtyäni jo aiemmin veneen nimeltä Sunshine, moottoripyörän suojapussissa tekstin Oxford ja erinäisiä brittilipulla varustettuja paitoja ihmisillä, unohtelin hetkittäin missä olen. Ai niin, bongasin myös irkkubaarin!
Kävelyreissun jälkeen päätin lähteän vielä juoksulenkille uusilla hienoilla lenkkareillani, jotka löysin Suomesta juuri ennen lähtöä. Kiitän niistä sponsoriani!

Käväisin lenkillä kasvitieteellisen puutarhan suunnilla ja löysinkin sieltä puiston, joka toi mieleen englantilaiset puistot. Jengiä ei kyllä ollut Hyde Parkin tapaan, vain pari seuruetta hengailemassa, mutta nyt tiedän, että voin juosta muuallakin kuin asvalttikaduilla. Jee!
Illalla päätimme vielä lähteä käymään vaihtareiden bileissä, joista olimme sattumalta kuulleet kaupungilla. Iltakävelymme keskustaan oli jokseenkin ikimuistoinen eräine tiettyine sattumuksineen. Kävelimme kadulla ja yhtäkkiä kahden auton välistä työntyi käsi, jossa oli joku vaatteiden näköinen mytty, joka toi ensinäkemältä mieleen kasan trasselia. Mutta kävellessämme autojen ohi selvisi, että vaatteet ne tosiaan olivat: pari naista oli käymässä niin sanotusti hiekkalaatikolla autojen välissä. Keskustassa, baarin vieressä, hyvä ettei keskellä katua. Ja minä kun luulin, että suomalaiset ovat uskaliaita kuseskellessaan metsäpusikoihin. Kuinka väärässä olinkaan. Suomessa tästäkin saisi sakot, mutta en ole varma täkäläisistä käytänteistä.
Toinen ikimuistoinen saattumus tarjosi minulle vuoron nauraa, ja sehän se parhaiten nauraa joka sen viimeksi tekee. Liikennevaloissa Diana alkoi puhua minulle unkaria. "It just came out of my mouth!" No niinpä! :D
Loppuillan vietimme vaihtareiden kanssa paikassa, jonka nimi oli Le What. Pääsin puhumaan suomea ja baarimikko tarjosi meille ilmaiset drinksut, joten ilta oli loistava! Ja kävely kotiin oli vähintään hilpeä, kun kävelimme kolmisin sen toisen suomalaisen vaihtarin tartuttua mukaamme: enimmän osan matkaa minä puhuin kaksin hänen kanssaan, englanniksi. :D Mutta olisi ollut ikävää sulkea Diana kokonaan keskustelusta ulos.
Hilpeän ja hauskanpidontäyteisen lauantain jälkeen edessä on työteliäs sunnuntai lukujärjestyksen vääntämisen parissa ja taistelu orastavaa kurkkukipua vastaan, matkustelu vaatii näköjään veronsa. Onneksi otin vähän lääkkeitä mukaan, toivon kykeneväni kuitenkin aloittamaan kurssit ensi viikolla ja muutenkin pystyväni menemään kouluun normaalisti. Pysyn siis terveenä, terveenä, terveenä!

"We american students!"

Jou! Onko toistoa, jos sanon, että tänään oli taas loistopäivä! Mutta toisto on myös hyvä tehokeino, joten käytän sitä. Koska se on totta!
Aamupäivällä nousin ylös ja aloin setviä kurssejani. Olen tehnyt alustavan suunnitelman opinnoistani, mutta nyt se pitäisi siirtää käytäntöön. Ja opintojen suunnittelu näyttää olevan äärimmäisen helppoa, jos sattuu olemaan ensinnäkin ranskalainen pääaineopiskelija ja toisekseen suorittaa opinnot tavoiteajassa ja järjestyksessä, niin kuin täällä varmaan tehdään. Kukin kurssi käydään nimittäin täällä tiettynä lukukautena ja ne käydään tietyssä organisoidussa järjestyksessä. Vaihtarille se ei ole ihan niin kätevä juttu, sillä jos haluaisin ottaa kursseja sekä ekan, tokan että kolmannen vuoden kursseista... No, se suunnitelma vaikuttaa olevan jo alkuunsa tuhoontuomittu. Kurssit ovat päällekkäin ja niitä järjestetään kutakin joko vain syksyllä tai keväällä, ja ne kestävät koko lukukauden. Eli kaikkien pitäisi olla luentoineen ja ryhmätapaamisineen eri aikaan, ja sitten pitäisi vielä saada kasattua tarpeeksi kursseja, jotta pisteet riittävät. Claudia luovutti jo ja aikoo olla täällä vaan syyslukukauden, koska keväällä sille tulisi ongelmia pisteiden kanssa, niistä ollaan täällä kuulemma suht' tiukkoja, ainakin hänen coordinateurinsa on. Mutta minä en luovuta, vaan ehkä vaan otan niitä kursseja mitkä mahtuu lukkariin ja teen sitten tarvittaessa jotain, mikä ei ensisijaisesti kiinnostaisikaan. Opin kuitenkin ranskaa ja niin edelleen. Eiköhän sinne joku hauskakin kurssi mahdu mukaan. :)
Tapeltuani aikataulujen kanssa lähdin yhden aikoin syömään Dianan ja Claudian kanssa kuten olimme sopineet. Tämän jälkeen menimme randomisti käymään kielten rakennuksella ja ollessamme hississä eräs tyttö kysyi, olemmeko amerikkalaisia. Tämä oli ehkä ties monesko kerta, mikä meissä on!? :D Nauroimme ja sanoimme, ettemme ole, ja käydessämme kansallisuuksiamme läpi kävi ilmi, että tämäkin tyttö on Unkarista, joten Diana löysi maannaisensa! Kuinka hauskaa! Tyttö lähti meidän kanssa kahville, koska halusi opiskelun sijaan puhua ihmisten kanssa, jotka voivat puhua myös jotain muuta kuin ranskaa, jota hän on kurkkuaan myöten täynnä, hän opiskelee täällä koko tutkintoa ja kaipaa vaihteeksi myös muuta seuraa. Hänestä oli myös ihana puhua vaihteeksi vanhempiensa sijaan jonkun nuoren ihmisen kanssa unkaria. :) Loppujen lopuksi sovimme olevamme jatkossakin yhteydessä ja hän esitteli myös yliopiston kirjastoja meille. Kielten kirjastosta löysin SUOMENkielisiä kirjoja, jou! Sofi Oksasesta lähtien kaikkea jännää. Siistiä! Tosin en tiedä, saanko käyttää sitä kirjastoa, mutta ehkä ainakin yritän (Claudia tappeli kirjastotädin kanssa, mutta lopulta sai kuin saikin oikeuden lainata kirjoja. Talking about french byreaucracy...).
Tämän jälkeen päätimme Dianan ja Claudian kanssa, että haluamme nähdä meren! Staratsu halusi mukaan ja tapasi matkalla myös uuden ystävän. Ohessa kuva heistä yhdessä:

Joey (tai ainakin oletan, että hänen nimensä kirjoitetaan niin) on saksalainen nyrkkeilijägorilla. En tiedä tarkkaan, mitä Staratsu hänestä ajatteli, mutta siitäkin oli hauska tavata jos ei nyt maanmiehensä, niin ainakin jonkinasteinen hengenheimolaisensa. Myös Staratsun automatka kului siis rattoisasti. Ohessa vielä poseerauskuva kovis-Joeysta. Tosin hänellä on niin leveä hymy, että ehkä karski ulkonäkö hieman pettää.

Ajoimme siis pohjoiseen ehkä parikymmentä minuuttia ja kävimme paikallisessa Lidilissä sekä toisessa isossa Carrefourissa. Jou, täällä on kauppoja! Niissä tosin tuskin tulee käytyä juuri, kun ne ovat sen verran kauempana, mutta ainakin ne on nyt nähty. Täältäkin löytyy siis kauppoja, ei pelkkiä putiikkeja. Tämän jälkeen saavuimme meren rantaan, ja juttelimme jopa parille kalastajille, tai he puhuivat meille, emme oikein ymmärtäneet, mitä he sanoivat. Kai varoittivat liejusta, jota oli rannalla laskuveden vuoksi. Meri oli siis oikeastaan aika kaukana rannasta, mutta ehkä menemme sinne vielä joskus nousuveden aikaan. Mutta ranta oli cool ja hiekka hienoa, joten puhukoot kuvat puolestaan.

Rantaa piisasi.

Leppeä merituuli hiveli Stara-apinan partakarvoja.

Staratsu otti myös kosketusta hiekan kanssa.

Jalkojaan se ei kuitenkaan paljoa liannut ja oli enimmän osan ajasta kanniskeltavana. Rannalla Stara-apina koki myös romanttisen hetken, sillä he kissed a girl! Mutta koska Staratsu haluaa varjella yksityisyyttään, hän haluaa tytön henkilöllisyyden ja kansalaisuuden jäävän salaisuudeksi. Tiettävästi paparazzit kuitenkin ikuistivat tilanteen, joten paljastuksia saattaa olla luvassa...

Diana löysi simpukankuoren!

Ja toisen! "Look what an interesting shell!"

Osaan luetella sateenkaaren värit oikeassa järjestyksessä vain ranskaksi, kiitos ala-asteella koulussa kuunnellun sateenkaarilaulun, ja arvatkaa mitä: kotimatkalla näimme ihka oikean ranskalaisen sateenkaaren! Ihailkaa!

LOISTOPÄIVÄ!

Jou!
Päivä oli mahtava ja hienoja asioita tapahtui! Siksi tulin kirjoittamaan blogiini, tännehän on tarkoitus kirjoittaa kaikki mitä on tapahtunut.
Päivä alkoi ei niin loistavasti, koska herätys ennen kahdeksaahan on suorastaan ylimaallinen suoritus. Siispä torkutin puoli tuntia kännykkää ennen kuin jaksoin nousta ylös syömään aamupalaa, joka oli pikakahvia ja leipää tonnikalalla. (Joko sanoin, että... ai niin, taisin sanoa.) Vedin siis aamupalan ja valmistauduin lähtemään yhdeksän aikoihin tapaamaan Dianaa, jonka kanssa menimme yhdessä odottelemaan infotilaisuuden alkua. Ennen homman alkua tapasimme Kerinin ja muutaman muun amerikkalaisen tyypin, niitä tuntuu olevan täällä jonkin verran.
Tänään oli siis tervetulopäivä ja saimme lyhyet infot kaikesta tietämisen arvoisesta. Ymmärtääkseni siis yliopiston rehtori aloitti tilaisuuden ja toivotti meidät tervetulleeksi. Sen jälkeen kuulimme urheilumahdollisuuksista, lääkärissä käymisestä ja muista palveluista, joita täällä tarjotaan. Urheilumahdollisuudet vaikuttavat, Jyväskylänkin jälkeen, suorastaan loistavilta: 36 euroa lukukaudessa ja sillä saa ilmoittautua koko lukukaudeksi kahden valitsemansa lajin viikottaisille tunneille, sekä käsittääkseni käyttää salia ja uimahallia maksutta! Très bien! Toivon, etten ymmärtänyt mitään kovin väärin. Pitää säätää vielä kaikkia aikatauluja ja tutkia kalenteria, ja kiireellä, sillä tunnit alkavat jo ensi viikolla, mutta toivon, että voisin urheilla täällä. Lähinnä se on kiinni siitä, ettei esim. kielikurssi ole mahdollisesti haluamieni tuntien päällä.
Toinen kiinnostava juttu, mihin ajattelin mennä, on mahdollisuus tutustua paikalliseen ranskalaiseen perheeseen. Ensi viikolla voin mennä kyseisen "Bienvenue à Caen" -yhdistyksen toimistolle antamaan tietoni ja he etsivät minulle perheen, jota voin tavata n. kerran kuussa ja tehdä heidän kanssaan jotain mitä he haluavat kanssani tehdä: kutsua syömään, juhliin, lyhyelle reissulle... Jotain tällaista, ehkä. Yhdistyksen toiminnasta kertonut ranskalaismies oli hyvin sympaattinen ja kierteli kyselemässä, mistä olemme kotoisin. Hän halusi varta vasten tietää, mistä päin Suomea olen, ja Jyväskylä oli hänelle tuttu, kuten myös Mikkeli ja erinäiset muut paikat, hän kertoi matkustelleensa Suomessa. Kuulemma täällä on myös joku perhe, jossa on ainakin yksi suomalainen perheenjäsen, jota hän jo mainosti. Joka tapauksessa tämä voisi olla yksi mahdollisuus nähdä sitä, kuinka ranskalaisperheet oikeasti elävät täällä. Tai ranskalais-suomalaiset. Se se vasta lienee eksoottista!
Infon jälkeen saimme syödä maksuttoman lounaan, johon sisältyi jälkkäri! Niitä on ruokalassa myynnissä, mutta maistoin nyt itse sellaista ensimmäistä kertaa. En tiedä, mikä se oli, mutta lyhyesti sanottuna kyse oli muropohjaisesta kakkusesta, joka oli täytetty suklaakiisselin kaltaisella tahmalla. Ja se oli über-hekkua, etten sanoisi. Päällä oli kookoshitusia. Hyvin makeaa, mutta hekkua. Sukkelia. Nam! Ei ihme, että paikalliset näkyvät usein syövän jälkkäreitä lounaalla. Myös kanafilee oli hyvää.
Tapasin infotilaisuuden yhteydessä Claudian, saksalaistytön, jonka kanssa puhuimme jo viime viikon kieli-infossa. Luulimme Dianan kanssa olevamme proita, koska meillä on netti, mutta se ei ollutkaan ihan totta. Claudia kertoi nimittäin: 1) jo ilmoittautuneensa urheilutunneille, 2) nähneensä meren, 3) ostaneensa kännykän, 4) koska hän oli löytänyt SUPERMARKETIN eli ranskalaisittain supermarchén! Lisäksi hänellä on oma auto, täällä. Olimme siis yhä halukkaampia hengaamaan Claudian kanssa. Loppujen lopuksi lähdimme hänen autollaan käymään siellä supermarchéessa, joka ei edes ole kovin kaukana, yksi ilta melkein kävin siellä asti kävelyllä, mutta en sitten ihan kuitenkaan. Mahtava kauppa viiden minuutin automatkan päässä, emmekä me tienneet siitä mitään! Rakastimme kauppaa jo ennalta, eikä se pettänyt: interiööri toi paljolti mieleen Cittarin tai Prisman, eli kaikki löytyy saman katon alta ja hinnat ovat kohtuulliset, kun halpistuotteitakin löytyy. Löysin siis lopultakin kaipaamani elintärkeät objektit: ison pyyhkeen (olen elänyt viikon pelkällä käsipyyhkeellä, ca suffit!), kattilan (ei enää pelkkää mikroruokaa!) ja halpis Nokia-kännykän, jonka mukana tuli prepaid-liittymä! Joten olen connected! Prepaidiin voin myöhemmin ladata lisää rahaa, joten ei tarvitse huolehtia liittymien avaamisista ja sulkemisista, luulen, että pärjään nyt tuolla. Ja opin käyttämään kännykkää ranskaksi!
Kaiken tämän lisäksi sain halpaa ruokaa ja hedelmiä ja vihanneksia, mikä ihana tunne. Olimme taivaassa. Kaupan yhteydessä oli myös muita liikkeitä ja kahviloita, joten jos tarvitsen halpoja vaatteita, niitä saa mm. sieltä sekä myös marketin puolelta. Loistavaa sekin!
Tämän reissun jälkeen tulimme himaan ja säädimme kännykkämme aktiivisiksi, nyt liittymämme ovat käytössä. Suunnittelimme Dianan kanssa katsovamme elokuvan, eilen katsoimme Intouchablesin, ja se oli hilpeä! Vaikkei uskoisi, että neliraajahalvaantumisesta saisi hilpeää elkkua, mutta ranskalaiset näyttivät, että kyllä saa. Tunnistimme myös muutaman elintärkeän sanan, joita olimme bongailleet sanakirjasta. Kuten sen sanan, mikä on vähän ruma ja tarkoittaa sen erään aineen vääntämistä vessassa. (En uskalla sanoa ääneen, kun äiti todistetusti lukee tätä.) Hauskaa oli myös se, että Claudia sattui tänään kysymään, olemmeko nähneet kyseistä elkkua, koska hänkin pitää siitä. :)
Loppujen lopuksi näimmekin kuitenkin vielä kolmisin illalla, koska kuulimme huhua jonkinlaisesta Erasmus-vaihtareiden tapaamisesta. Todellisuus osoittautui kuitenkin saksalaisopiskelijoiden pussiviinittelyksi, ja me päätimme lähteä kolmisin katsomaan linnaa, joka sijaitsee heti yliopiston vieressä (mutta jossa me emme ollet Dianan kanssa käyneet, koska luulimme, ettei sinne pääse. Tai Diana luuli, ja minä en vain ajatellut koko asiaa). Muurilta oli huikeat maisemat, ja näimme myös lampaan, joten niistä innostuneena tulin postaamaan ja lisään mukaan vielä kuvia. Vaikka yliopiston tai oikeastaan asuntolan mäeltäkin on hienot näköalat horisonttiin, this was something else. Ihan mieletön iltahämäräinen kaupunki! Toistelin kamera kädessä "I love it! I love it!" ja Diana sanoi minun olevan hullu.

Olemme toistaiseksi seikkailleet vain kirkon oikealla puolella, seuraavaksi pitää tutustua vasempaan puoleen. Mutta kirkko on hieno, täytyy sanoa!

Suomi on eri asia, mutta muualla Euroopassa kaupungin pitää näyttää tältä! Suurkaupunkifiilis! Taloja silmänkantamattomiin (vaikka täällä se ei olekaan ihan niin, pellot tulevat vastaan).

Vasemmalla, jos katsoo tarkkaan, näkyy satama!

Yleisön pyynnöstä, tässä on Diana.

Claudian kanssa Maison de l'étudianten edustalla, jossa myydään vain kolme (3) postimerkkiä kerralla! Ja ne väittävät vielä toimivansa postina! Siis vaikka haluaisi, ei kuulemma saa enempää! Siis täh?! Ymmärrän, ettei baarissa myydä kuin yksi juoma kerrallaan, mutta mikä idea tässä on?! Ranskalaista byrokratiaa? RMA.

Näkymä yliopiston edustalta. Vasen valkoinen laatikko on oma rakennukseni, joka sisältää Lettres Modernesin.

Nyt taidan lopetella, sillä olen aivan kuitti ja pääni pehmeä. Lisää kuvia on tulossa, mutta tältä illalta lopetan blogini tukkimisen. Tulen palaamaan, tuleen palamaan! Voittajan motto loistavan päivän päätteeksi! Ja terveisiä Suomeen, jossa postimerkit eivät ole kortilla! Kun tulen sinne, ostan 100 postimerkkiä, täysillä! Mutta mitäpä siitä, kun emme mekään ole kortilla, tai pikemminkin kortillisia, Dianan kanssa: luulimme, että olisimme kirjautuneet tänään yliopistoon, mutta ei, meidän vuoromme onkin vasta maanantaina, joten emme vieläkään saaneet opiskelijakortteja saati mitään tunnuksia mihinkään. Jatkakaamme siis välitilassa leijailua... Ai niin, se lammas:

Testing

Tein juuri kielikokeen kuunteluosion, kun lopultakin saan olla netissä! Eka keskustelu oli aika helppo, mutta toinen kuuntelu ilmastonmuutoksesta olikin jo hieman toista maata... Mutta tunnistin sanan hunajainen, abeille! Harmi, ettei tästä tiedosta ollut mitään hyötyä, koska sitä ei kysytty, mutta tulin iloiseksi ja taidan sen kunniaksi käydä keittämässä mikrossa kupin vettä, jotta voin juoda pikakahvia. Nam!

"JUMALAUDA!"

Repomies on NETISSÄ! Voitteko kuvitella, miltä tuntuu viikon tauon jälkeen päästä omalla koneella omassa kämpässä nettiin! Ihan kuin olisin uudestisyntynyt! Totesimme Dianan kanssa tänään, että "Internet is my husband and coffee is my lover!" Seuraava tekstini kertoo, mistä tässä kaikessa on kyse.
Jos muuten joku on yrittänyt kommentoida, niin ilmeisesti asetukset, joita en ole aikaisemmin rukannut millään tavalla, olivat sellaiset, että vain kirjautuneet pystyivät kommentoimaan. Mutta nyt muutin niitä, joten kirjautumattomanakin pitäisi onnistua. Kokeilkaa, ja jos joku kokeilee eikä pysty, niin ilmoittakoon. Tutkin sitten asetuksia tarvittaessa lisää.
Mutta joo, uusi jännä päivä, jonka iltana olen NETISSÄ! Hihulihei! Tai JOU, kuten Diana luuli suomalaisten sanovan, kuulemma sanoin jou, vaikka en kyllä koskaan sano niin enkä muista, että olisin tänäänkään sanonut. Diana luuli, että suomalaiset sanovat niin ollessaan iloisia, mutta emme me kyllä sano, emmehän? Kommentoikaa!
Heräsin tänä aamuna puoli yhdentoista jälkeen, ja jes, lopultakin tapasin siivoojanaisen! Hän tuli huoneeseeni ja teki kuntotarkastuksen, joten se on nyt kunnossa. Sen jälkeen lähdin tapaamaan Dianaa, menimme syömään tällä kertaa restaurant B:hen testataksemme myös sen. Oli ihan ok pulju sekin, mutta jälleen kassarouva sanoi jotain meille korteistamme. Tällä kertaa hän kuitenkin vaivautui toistamaan, kun sanoimme, ettemme ymmärrä, ja lopulta ymmärsimme, että korteissamme on ilmeisesti jokin ongelma ja meidän pitää mennä vastaanottoon. Saimme kuitenkin maksettua ja söimme ensin, joten tässä vaiheessa oli hieman hämärää, mikä hommassa on muka ongelmana. Menimme Restaurant A:lla sijaitsevaan vastaanottoon ruoan jälkeen (jo toista kertaa tänään, koska aiemmin latasimme kortteja siellä) ja emme voineet kuin revetä nauramaan ennen omaa vuoroamme: olimme varmoja, että vastaanoton myyjänainen ajattelee: "voi tsiis, taas nuo!" Selitimme, että emme tiedä, mikä on ongelma, mutta vaikuttaa siltä, että jokin ongelma kuitenkin on. Ja se selvisi! Meillä ei ole vielä opiskelijakortteja, joten ruokakortin tiedot ovat vajaat, ja sitä myyjät valittavat meille. Mutta voimme maksaa ihan ok ja sitten kun saamme kortit, käymme päivittämässä niiden kanssa ruokakorttien tiedot kuntoon. Eli menemme siis taas huomenna syömään ja sanomme, että tiedämme kyllä, mutta meillä ei ole opiskelijakortteja, koska olemme vaihtareita. Tämä alkaa olla vanha virsi. :D
Tämän säädön jälkeen menimme Kansainvälisten asioiden laitokselle ilmoittautuaksemme. Siellä oli paljon jengiä ja odottelimme vuoroamme käytävällä, mikä johti hilpeään tapaamiseen: löysin ensimmäisen suomalaisen, joensuulaisen opiskelijan! Jännästi minulle tuli fiilis, että tuo tyyppi sattaisi olla suomalainen, ja tarkoituksella puhuin Dianalle Suomesta, että tekisin selväksi itse olevani Suomesta (päälläni oli kyllä myös Aku Ankka -paita, josta voi sinänsä päätellä jotain...). Ja se kysyikin sitten enkuksi, olenko Suomesta, ja puhuimme jonkin aikaa sekä suomea että englantia yhdessä.
Erasmus-opiskelijoiden infonainen oli todella mukava ja vastasi kysymyksiimme. Torstaina kirjaudumme virallisesti sisälle yliopistoon ja saamme omat nettitunnuksemme. Hän kysyi, haluammeko sitä ennen väliaikaiset tunnukset ja vastasimme JOOOOOOO! Eli nyt sitten olemme netissä, jesh ja thanks god! I love this!
Tämän jälkeen kävimme vielä opiskelurakennuksessamme ja luulen, että löysin Lettres Modernen toimiston ja lukujärjestyksen! Sinne pitäisi ilmeisesti vielä ilmoittautua myös, mutta tarkistan, voinko tehdä sen ehkä netissä, vai menenkö vielä toimistolle. Aikaa kuitenkin vielä on, koska ensi maanantaina alkanee opetus, ja käytännössä oma opintojeni alku riippuu tietysti siitä, minä päivinä minulla on käytännössä luentoja. Kurssitkin pitää käydä läpi, koska koodit ovat vaihtuneet siitä kun tein Learning agreementin. Mutta löysimme oikean paikan, se on jo paljon se! Tämän jälkeen tunsimme olevamme voittajia ja päätimme mennä kahville. Matkalla keskustaan törmäsimme Keriniin ja hänen kaveriinsa, joiden kanssa etsimme turisti-infon (joka oli muuten pirun vaikea löytää, kyltit tuntuivat näyttävän miten sattuu, ja kysyimme jo neuvoakin, kunnes lopulta näimme isot liehuvat liput, jotka auttoivat meidät oikeaan paikkaan) ja saimme sieltä karttoja ja bussi- ja ratikkakartat. Nyt voimme tutkia karttoja ja opetella ympäristöä. Saimme myös kuulla tärkeimmät turistikohteet ja museot, joissa voi tutustua kaupungin historiaan ja sotahistoriaan. Pitänee tsekata niitä jossain vaiheessa, nyt kun sitä sattuu olemaan täällä. On noloa, jos en tiedä Normandian maihinnoususta ja maailmansotajutuista mitään.
Tämän jälkeen menimme Dianan kanssa Le Norwayhin, once again, ja olemme jo kanta-asiakkaita: tarjoilija kysyi, otammeko ne tavalliset! :D Ei tosin niillä sanoin, ja yritimmekin etsiä sanakirjasta, miten sanottaisiin ranskaksi "se tavallinen". Emme löytäneet, mietimme, pitäisikö kysyä pojulta. :D Kahvi oli ihanaa ja orastava päänsärky ja väsymys väistyivät.
Kiersimme tutustumislenkin vielä kaupungilla ja suuntasimme lopulta himaan. Sitten oli jo ilta ja siitä lähtien olen ollut netissä, koska en malta lopettaa nyt kun olen täällä. Ihan kuin tapaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa! Mutta ehkä tämä taas tältä erää. Repomies vetäytyy troijalaisten seuraan.

Une café au lait, s'il vous plâit!

Jälleen täällä. Le Norwayssa. Hahhah, tämä on kantakapakkani, minusta tuntuu, että nämä garçonit eli tarjoilijapojut tunnistavat jo minut ja Dianan. Ja pitävät meitä varmaan idiootteina: kun lauantaina tulimme tänne ja kysyimme, voimmeko käyttää WiFiä, tarjoilija vastasi vain että kyllä ja odotti, mitä vastaamme. Olimme hetken hiljaa, ja sitten se kysyi meiltä ensin ranskaksi, haluammeko juoda jotain, ja kun vastasimme vain "joo", sitten vielä enkuksi. Sitten lopulta saimme tilattuakin jotain. Olemme sketsiainesta.
Viikkoni on alkanut jännissä merkeissä. Heräsin aamulla siihen, että radio pauhasi käytävällä nupit kaakossa ja siellä soi Call me maybe! Ajattelin, että naapurini pitävät bileitä aamupäivästä lähtien, mutta käydessäni vessassa paljastui, että kyseessä olikin siivoojanainen, femme de ménage. Mikä oli hienoa, koska minun pitäisi tehdä hänen kanssaan asunnon kuntotarkastus ja palauttaa se perjantaihin mennessä. Ajattelin, että voin mennä sanomaan hänelle siitä ja kysyä, voimmeko tehdä sen tänään. Hetken päästä meninkin takaisin käytävään, mutta loppujen lopuksi useista yrityksistä huolimatta en löytänyt koko naista mistään! Siivousvälineet olivat käytävässä alemmassa kerroksessa, mutta samperin siivooja ei missään. En sitten saanut tehtyä kuntotarkastusta, ja pitää siis taas huomenna kyylätä, onnistunko tapaamaan siivoojaa. En ole vielä kunnolla viitsinyt purkaa kamojani, jos nainen haluaa ensin tarkistaa kaapit ja muut, joten kämppäni on hyvin sekaisin ja laukku on keskellä lattiaa. Toivottavasti nainen on mukava eikä nyrpistä nenäänsä sotkuilleni. En ole tottunut päästämään kotiini siivoojia.
Kävin tänään taas syömässä yliopistolla, restaurant A on itse asiassa heti oman taloni takana, joten matka ruokalaan ei ole pitkä. Periaatteessa siellä voisi käydä syömässä vaikka aamupäivällä aamupalan ja myöhemmin lounaan, kun sieltä saa jogurttia ja sellaista, enkä voi kuitenkaan oikein säilyttää niitä huoneessani (joko sanoin, ettei minulla ole jääkaappia?). Tänään menin sille brunssille, ja valitsin ateriakseni pitsan, joka oli hyvää. Maksukin onnistui edelleen kortilla, mutta sen yhteydessä kassanainen sanoi minulle jotain. Tuijotin häntä noin kaksi sekuntia, ja ilmeisesti siinä oli puolitoista liikaa: nainen muljautti silmiään ja alkoi palvella seuraavaa. Luulen kuitenkin, että hän yritti kertoa, että minun on pian ladattava lisää rahaa kortilleni. Nyt jopa tiedän, kuinka sen voi tehdä.
Sen jälkeen lähdin koneeni kanssa keskustaan ja tulin tänne Norwayhin päästäkseni nettiin, ehkä tekemään kielikokeen ja etsimään tietoa asioista. Säädin aikani netin kanssa, eikä se toiminut. Ajattelin jo luovuttaa, jääkööt koko kielikoe, mutta Diana ilmestyi paikalle ja kysyttyämme neuvoa olemme nyt molemmat netissä, kuten voi arvata! joten jee! En ole koskaan arvostanut nettiyhteyttä näin paljon! Kunhan saan sen omaan kämppääni, kumarran joka päivä viisi kertaa sinne päin, mistä sen salasanan lopulta saankin. Diana oli tänään käynyt selvittelemässä omia juttujaan, eikä ollut saanut selville paljon mitään, saati päässyt kursseille, mutta jotain kuitenkin. Ilmeisesti meidän pitäisi kai mennä kansainvälisten asioiden rakennukseen, kirjautua siellä yliopistoon ja sitten saamme opiskelijakortit ja salasanat ja ehkä lisätietoa asioista. Ja torstaina on sitten tervetulopäivä. Eli ehkä nyt lopulta alkaa tapahtua jotain! Onneksi ei tarvitse selvitellä kaikkea yksin!
Olemme muutenkin olleet Dianan kanssa jo ahkeria. Olemme puhuneet paljon Suomesta, Unkarista, suomesta ja unkarista, ja opiskelleet ranskaa. Eilen teimme kolmen tunnin ajan sanalistaa kotitalousaiheisista sanoista, ja lopputulos oli noin parikymmentä sanaa. Olimme kyllä ahkeria, mutta keskustelimme vartin jokaisen sanan merkityksestä ja mietimme, mitä ne ovat ranskaksi, enkuksi, suomeksi, unkariksi, joskus jopa saksaksi ja ruotsiksi, joten homma oli hiukan hidasta. Etenkin kun käytimme 80- ja 90-luvuilta peräisin olevia sanakirjojamme, jotka eivät välttämättä vastaa aina nykyhetken kieltä ja muutekin ovat vähän erilaiset. Mutta se oli hauskaa ja aiomme jatkaa opiskelua yhdessä! Ranskan lisäksi olemme opiskelleet kirosanoja suomeksi ja unkariksi, se on ehkä hauskinta ikinä. Nyt osaan sanoa paska unkariksi. (Mutta tietenkään en kiroile oikeasti.)

Taidan lisätä tähän muutaman kuvan, sillä Staratsu on loukkaantunut, ettei ole päässyt päivittämään blogiamme.

Stara-apina halusi todistusaineistoa siitä, että hän on käynyt Pariisissa. Oheinen kuva on Saint Lazaren aseman edustalta.

Junamatka kului hauskasti uuden ystävämme kanssa, ja maisemien ihailun lisäksi Staratsu pääsi esittäytymään englanniksi: "My name is Star-Monkey!" Ranskaksi se olisi jotakuinkin Le Signe de l'étoile, luulen ma. Stara-apina oli hieman loukkaantunut, kun Kerin luuli, että hänellä on liikaa jalkoja, ja Startsu korjasi, että yksi niistä on kyllä häntä.

Kuten kerroin, meiltä on näkymä suoraan paikalliselle Roland Garrosin tennisareenalle! Joka päivä voimme ihailla taitavia pelureita harjoittelemassa ikkunamme alla. Saanen hävetä, jos en itse pelaa täällä kertaakaan tennistä. Stara-apinassa voisi olla ainesta erätuomariksi. Tai pallopojaksi. Tai pyyhkeenkanniskelijaksi.

Olen tyytyväinen sänkyyni, vaikkei pussilakanaa olekaan ja tyyny muistuttaa bratwurstia, mutta Stara-apina temppuili ensimmäisenä iltana ja halusi nukkua hattu hyllyllä. Sittemmin se on kömpinyt viereeni.

"Sinä tulet minun viereen, ei toisinpäin!"

Yhteiskuva Norwayn edustalta viikonlopulta. Staratsu ei malttanut katsoa kameraan; viereisessä pöydässä istui muistini mukaan tumma ranskalaismies...

Myöhemmin kerron lisää kokkauskokemuksistani ja netin metsästyksestäni! Mutta lopetan nyt, koska vaihtoehtoisesti blogini mennee pian tukkoon tai sitten meidät heitetään täältä ulos. A bientôt!

Still disconnected

Alan tottua jo ranskalaiseen nappaimistoon. Jalleen vastaanoton koneella, eika aata ja oota, kuten ehka voi paatella. Plus kaikki kirjaimet ja merkit muutenkin miten sattuu: numeronappaimista tulee ensisijaisesti kaikkea muuta kuin numeroita.
Yritimme menna Dianan kanssa tekemaan loput kielikokeesta eli kuuntelun sinne samaan paikkaan, mutta se oli niin kiinni nain sunnuntaina, etta kavelimme ensin koko puljun ohi. Emme siis voineet tehda sita. Ehka yritamme viela huomenna uudestaan, koska huomenna on viimeinen kokeentekopaiva. Mutta eilisen perusteella en aio kertoa kenellekaan, etta olen muka lukenut joskus ranskaa; luulen, etta olin p*zka. Olen unohtanut kieliopin ja sanat. Mutta luen sanakirjaa, puhumme Dianan kanssa ranskaa ja enkkua sekaisin ja kysyn kaytannonasioista ranskaksi, kuten kohta varmaan pyykipesusta. On pakko yrittaa ymmartaa jotain. Osaamme jo tiskata ranskaksi.

Seikkailumielellä...

Vähän taas päivitystä kehiin. Etsimme eilen Dianan, sen unkarilaisen, kanssa kahvilaa, jossa olisi netti, ja löysimmekin paikan nimeltä Le Norway. Istumme nyt siis täällä kahvilla, joka kyllä loppui kaksi tuntia sitten, ja teimme äsken osan kielikokeesta, joka pitää tehdä ennen maanantaita. Ja kun meillä ei ole kotona nettiä, teemme sitä täällä. Paitsi että emme voineet vielä tehdä kuullunymmärtämistä. Tulenemme siis tänne taas huomenna ja teemme sen minun nappikuulokkeilla vuorotellen. Että kiitos vaan, miksi että lähettäneet koetta jo kesällä? Olisi ollut ehkä asteen kätevämpää, mutta onneksi omaan seikkailumieltä!
Siitä puheenollen, sitä tarvitaan myös asunnolla: huoneeni on kiva ja tilava, ja mikä huikeinta: sieltä on näkymä suoraan Roland Garrosille! Laitan myöhemmin siitä kuvia. Lavuaari ja peili ovat myös toimivia, onneksi. Vessoissa, joita on kerroksessa kaksi, ei nimittäin ole ollenkaan lavuaareja. Eikä pöntöissä muovirenkaita. Mutta ne toimii ja vessapaperi on hienon pinkkiä, joten jee! Suihkuja on myös kaksi, ja niistäkin ainakin se, jota itse olen käyttänyt, toimii. Tosin suihkun ovessa on kyltti, jossa kehotetaan olemaan käyttämättä suihkuja vessoina. En halua tietää, mitä siellä on tehty ennen kyltin laittamista.
Keittiö on oma lukunsa. Siellä on mikro, jossa on tasan yksi nappi, joka lämmittää ruokaa tietyllä kuumuudella tietyn aikaa. Testasin tänä aamuna, että veden keittäminen uudessa Minni-mukissani kestää kaksi painallusta. Saan siis juotua pikakahvia! Eilen keitimme Dianan kanssa pastaa luonani, koska hänen talossaan hellat eivät ilmeisesti toimi, tai eivät ainakaan hänen kerroksessaan. Mutta minulla toimii, hellassa on + ja - -napit, joista voi säätää ykkösestä ysiin lämpöä. Ja pastan keitto onnistui, saimme siis ruokaa. Pesuaineita tai mitään tiskausvälineitä ei ole (Dianalla on ainetta), joten ehkä ostan jotain itselleni. Kohta pitäisi saada pestyä silmälasitkin.
Jääkaappia ei ole, siis missään. Joten en vielä ole ihan varma, mitä voin ostaa huoneeseeni. Jos olet heikkohermoinen, hyppää suoraan seuraavaan kappaleeseen: ostin eilen maitoa ja join sitä vielä tänään. Diana ei juonut enää toissapäivänä ostamaansa maitoa. Eli luulen, että maitoa voi juoda 1-2 päivää. Söin sen kanssa muroja, olivat halpismerkkiä, mutta hyviä!
Netin saamista odotan kovasti. Muuten huone on tosiaan jeesh. Ensimmäiseksi yöksi en vielä saanut tyynyä, käskivät tulla hakemaan sitä seuraavana päivänä. Seuraavana päivänäkin ensin jo luulin, etteivät ne anna tyynyjä, mutta söpö nainen löysi kuin löysikin minulle tyynyn ja kysyi, että kelpaako. Todellakin kelpasi, trés bien ja merci beaucoup! Tyyny on makkaranmuotoinen, mutta verrattuna ensimmäiseen yöhön, jolloin nukuin pari hupparia tungettuina tyynyliinan sisään, viime yö oli ihana! Enkä enää nähnyt unia, joissa otan aseistettuja gangstereita kiinni. Uneni seesteistyvät.
Olen syönyt tänään aamulla vähän muroja, joten alkaa pikku hiljaa olla nälkä. Ehkä teemme taas Dianan kanssa jotain yhdessä. Olemme löytäneet pari pientä kauppaa ja yhden tavarakaupan, jossa kaikki maksaa 2 euroa. Sieltä löysin muutaman astian, jotta voin syödä ja juoda jotain kämpillä. Alan ymmärtää, miksi ranskalaisten sanotaan olevan laihoja: Pariisin metrossa ei tosiaan ole liukuportaita (en suosittele menemään sinne 30 kilon kantamusten kanssa) ja jos kokkausmahdollisuudet ovat nämä, on helpompi olla syömättä. Yksi päivä Hesarissa oli kirjoitus, jossa mies kertoi syövänsä vain joka toinen päivä. Ensin naureskelin sille, mutta nyt se alkaa kuulostaa aika käytännölliseltä. Tai ehkä voisin syödä vain kerran päivässä yliopistolla, ja viikonloppuina pitää ne paastopäivät?
Seikkailumieltä kaikille!

Pikapaivitys

Olen nyt kaymassa pikaisesti koneella, jossa on ranskalainen nappis. joten tama on vaikeaa, kirjaimet ihan pain mita sattuu. Mutta olemme perilla ja kamppa on. Sen sijaan ei ole jaakaappia; en tieda, miten syon. Vessassa ei ole lavuaaria ja niita ja suihkuja on kaksi. Mutta maisemat on hienot!
Nettikin on, muttei viela salasanaa sinne. Jos paasen jossain nettiin, ilmoittelen lisaa. Kielikoakin pitaisi paasta tekemaan, kai sitten jonnekin baariin tai muualle, missa ollaas set up for WiFi. Mutta joo, nyt lopetan, koska unkarilainen ystavani kyllastyy pian! See ya, Staratsulta terkkuja! :)

Olemme voittajia!

Olemme varsinaisia apinoita! Istun nimittäin juuri nyt hotellissa WiFin äärellä (yes, they are also set up for WiFi) ja päätin vielä kirjoittaa; eihän kello ole paikallista aikaa kuin vasta päälle puolenyön. Säästin tunnin! Stara-apina makaa ketarat ojossa sängyllä.

Lento jännitti...

...mutta nyt voi rentoutua!

Lentomatka meni mukavasti, katselimme Sherlockia koneelta, Stara-apina istui sylissäni ja toivottavasti hauskuutti kanssamatkustajia, joihin kuului mm. innokkaita lapsia. Saavuimme loppujen lopuksi noin tunnin myöhässä lentoasemalle, eli kahdeksan aikoihin. Lentoasema Orly oli pieni ja sympaattinen, oli helppo löytää hihna jolta matkalaukut tulivat. Ja sain oman Study in Pinkini hyvin pikaisesti, oli nopeaa palvelua! Sen jälkeen raahauduin laukkuineni vessaan, ja löysin samassa hötäkässä kentältä myös synagogan. Sinne en kyllä mennyt, mutta vessassa kävin ja sen jälkeen menin infotiskille selvittelemään, kuinka pääsisin keskustan huudeille. (Kuulin koneessa, että matkaa Orlylta keskustaan olisi n. 25 km, ja se lienee totta, vaikken itse olekaan niin tarkkaan tutkinut.) Joka tapauksessa olin tutkinut ennalta metrokarttaa ja arvioinut voivani kulkea sillä. Kentältä ei kuitenkaan vielä päässyt metron kyytiin, joten infon nainen kehotti ottamaan bussin, jolla pääsisin Denfert Rochereauhun, josta voisin jatkaa parin metrolinjan kautta Voltairen asemalle. Kävelin siis kentän ovelta ulos ja oikea linja-auto löytyi miltei vierestä. Ostin automaatista lipun ja ilmeisesti mietin liian pitkään, ymmärsinhän ranskalaiset ohjeet automaatin näytöstä oikein, kun perässä jonottanut nainen tuli jo neuvomaan. Varmuuden välttämiseksi kysyin sitten vielä kuljettajaltakin, olenhan oikeassa paikassa, ja asettauduin istumaan. Sain hieman esimakua siitä, miltä iltahämäräinen Pariisi ja sen laitamat näyttävät, ja fiilis oli huikea. Kaikki on niin jännää! Bussi kuljetti mainitulle asemalle, jolla jäin pois ja menin selvittelemään jatkoyhteyksiä. Tällä kertaa turvauduin palvelutiskiin ja ostin metrolipun, jolla pääsisin ensin linjan 6 pääteasemalle ja sieltä linjalle 9, jolla pääsisin Voltairelle. Sain lipun ja kaikki meni ensimmäisten metroporttien kohdalla hyvin, mutta ollessani menossa toisten porttien läpi lippuni ei enää toiminut. Virkailija tarkisti, että lippu oli kuitenkin kunnossa, ja ohjasi minut vartijoiden luokse. Kiltti ja ystävällinen miesvartija päästi minut sitten porteista läpi ja jatkoin matkaani.

Onneksi on tullut matkustettua Lontoon metrossa, niin linjat ynnä muut tuntuvat ihan peruskauralta. Eräässä metrotunnelin onkalomaisessa risteyksessä en kuitenkaan ollut varma, kumpaan suuntaa jatkaa, joten valitsin vain vasemman puoleisen käytävän, kun se näytti hyvältä. Se olikin oikea, mutta tosiaan: ehkä se pääteasemien tarkistaminen auttaa. Sillähän sitä tietää, mihin suuntaan linjalla pitää mennä. Pääsin siis oikeaan metroon ja opin, että Pariisin metroissa ovi pitää itse avata silloin kun haluaa ulos. Onneksi sain tarkkailla 11 pysäkinväliä, minkälaiset skriptit täkäläiselle metrokäyttäytymiselle on olemassa. Metro kulki osittain maan päällä, joten näin samalla maisemia ja lisää pimenevää Pariisia. Pääteasema Nationilla vaihdoin sitten linjaa ja matkasin pari pysäkinväliä perille, Voltairelle. Siellä arvoin, mistä suunnasta minun kannattaa lähteä ulos, ja johtuiko sitten kartasta ja eksyneestä ilmeestäni vai mistä, mutta joku mies jutteli minulle jotain. En tajunnut mitä se sanoi, kysyin, enkä tajunnut sittenkään, mutta sitten totesin vain, että olen juuri saapunut ja etsin oikeaa katua. Hän huusi perääni Bonne chance ja totesin, että ranskalaiset on huippuja!

Tulin metroasemalta ulos ja Googlen kartan perusteella otin suunnan, jonne lähdin kävelemään. Käveltyäni pari-kolme kadunväliä ja todettuani, ettei oikeaa katua taida tästä suunnasta löytyä (eli sitä "ensimmäistä vasemmalta"), kysyin söpöltä ranskalaisnaiselta apua. Hän osasikin sanoa, että minun pitää lähteä takaisin sinne mistä tulin ja jatkaa metroaseman kohdalta hiukan eteenpäin, niin oikea katu löytyy. Merci beaucoup jälleen ja piakkoin olinkin perillä. Matkalla huomasin myös jokaisen kaupunkimatkaajan keitaan, josta lisää tuonnempana. Joka tapauksessa saavuin hotelliin, jossa innokas vastaanottomies tuli heti kantamaan laukkuani. Hän kysyi, olenko amerikkalainen, näytänkö siltä? Sain huoneeni ja mies halusi varta vasten varmistaa, että ymmärsin kaiken mitä hän sanoi. Kuten sen, että mikä on WiFin salasana. "Pardon... Pardon... *selitystä* Ah, oui, comme password? Oui oui"! Sitten hän saattoi minut huoneeseen sisälle asti, esitteli kaiken mitä täältä löytyy, kuten telkku, mikro ja jääkaappi ja näytti vielä, missä ovat suihkut ja vessa. Kaikessa hötäkässä olin toissapäivänä varannut tupakoivien huoneen, mutta koska edes sähkötupakkaa ei tullut Stara-Apinallekaan mukaan, emme ole poltelleet mitään. Pieni haju täällä tuntuu, mutta ehkä kestämme, kun ikkunakin on auki. Kello oli tässä vaiheessa yli kymmenen ja olin ollut jo niin kauan liikkeellä ja elänyt miltei syömättä koko päivän johtuen ruokahaluttomuudesta ("everything else is transport"; ei Sherlockaan syö töissä) halusin ruokaa. Ja kun olin nähnyt kulman takana kaupunkimatkaajan pelastuksen, suuntasin sinne. Tout ce que j'aime. I'm loving it. McDonalds. Joten fiilistellen viime Lontoon reissua suuntasin sinne ja tilasin aterian. Nyökkäsin ja hymyilin myyjän kysyessä jotain, mutta olin ymmärtänyt oikein, kun hän hetken odottelun jälkeen toi tilapäisesti loppuneet muonat pöytääni maksamiseni jälkeen. Ja jee, käytin jälleen ranskaksi korttia! Toivottavasti olen maksanut oikein!

Vedin ruoan ennätysajassa ja fiilistelin sitä, että suurkaupungeissa Mäkkiin pääsee juuri silloin kun on tarvis: yhdentoista aikaan illalla kun päässä on vain Ruoka, Suihku ja Uni. Oli hauska tarkkailla taas, minkälaista jengiä siellä tähän aikaan pyörii, nimittäin ihan kaikenlaista mummoista lähtien. Päähuomioni keskittyi kuitenkin ruokaan, joten paljon en osaa sanoa.

Ruoasta virkistyneenä päätin vielä randomisti kävellä viereistä katua jonkinmatkaa päästä päähän. Tuli jälleen vähän Lontoo-fiilis, mutta ihmiset puhuvat ranskaa ja taksit ovat tavallisia: no London cabs. Kaikessa hypetyksessäni ehdin jo täällä nähdä sen toisenkin puolen: talon syvennyksessä oli pari telttaa joiden ulkopuolella oli koirankuppeja, ja toisella puolen tietä nukkui lapsiperhe taivasalla. Ja minä porvarisuomalainen tulin tänne mälläämään ja syömään purilaisaterioita.

Saapuessani hotellille kiva vastaanoton mies huuteli vielä perääni, että onhan kaikki hyvin, ja olin jälleen fiiliksissä. Ja nyt olen myös puhdas käytyäni suihkussa, jossa oli lämmintä vettä ja tilava kylppäri. Jesh, kaikki on siis kuten kuuluu ja nettikin toimii, paljon paremmin kuin lentsikassa! Hetkessä olen levittäytynyt ympäri huonetta, mikä ei kaltaiselleni pakkaajaneurootikolle ole hyvästä: aamulla tarkistan taas sataan kertaan, eihän mitään jää ja onhan kaikki mukana. Tarkoitus olisi herätä ajoissa ja lähteä mahdollisimman pian metrolla juna-asemalle, kuten mainitsinkin jo aiemmin. Illaksi pitää ehtiä vielä kieliopintojen tapaamiseen, joten parempi varata kunnolla aikaa junailuun, yliopiston löytämiseen, asuntolalle hankkiutumiseen ja omaan huoneeseen pääsemiseen. Ja enköhän saa nyt niin hyvin unta, että nukun kuin tukki. Visiitti Pariisissa jää siis lyhyeen, mutta voin sanoa, että loistavalta vaikuttaa! Paljon jänniä ihmisiä, jotka hymyilee vastaantulijoille. Loppuun Staratsun pyynnöstä peilipose. Ja nyt sinne unille!

They are set up for WiFi!

Korkeus: 11 580 metriä. Nopeus: 702 km/h. Lentoaikaa jäljellä: 2 t 29 min. Yläilmoissa ollaan, ja koska täällä toimii netti, tulimme päivittämään kuulumiset. Päivä alkoi klo 7.50 bussimatkalla, joka Mikkelin ja Lahden kautta johti Terminaali 2:seen ajassa 13.35 noin about. Matka oli hilpeä, Mikkelin asemalla hauskuutimme suomenruotsalaisia, Stara-apina poseerasi ja minä kuvasin. Saavuttuamme lentoasemalle hankkiduimme piakkoin lähtöselvitykseen ja läpäisimme testit: minä en ollut ylipainoinen terroristi (onneksi jätin sen yhden puseron kotiin, ja join vesipullon tyhjäksi hyvissä ajoin) eikä Stara-Apinalla ollut kirppuja. Siispä pääsimme odottelemaan rauhassa lentoa. Kävimme kahvilla ja jyrsimme sukkelia. Harkitusti jätin pakatessa kirjat kotiin, eikä niille tilaa olisi laukuissa enää ollutkaan, mutta päädyin siihen, että reissussa voi kuitenkin tulla ikävä helppotajusita kirjallisuutta. Siispä ostin kentältä vielä John Le Carrén romaanin Sota ilman sankareita, pidämmehän molemmat jännityksestä. Sivuja tiiliskivessä on yli 800, joten kunhan luen sen, siitä tullee toistaiseksi paksuin lukemani kirja. Harkitsin myös Hugh Laurien kehuttua dekkaria, mutta se oli liian ohut. Ja Carré on hyvä!Jos kaipaan suomea tai Lontoota, se lääkitsee. On hirveän jännää käyttää konetta ja nettiä lentokoneessa, mutta elämystä hieman häiritsee edessäni vaaka-asentoon nojautunut kanssamatkustaja. Tietokone on mahassani kiinni ja näyttö on niin kenossa, että oman tekstin lukeminen on hieman vaikeaa. Lento pääsi jo aiemmin päivällä ilmoitetun viivästyksen vuoksi lähtemään reilu puoli tuntia myöhässä, joten saapumisaika hieman siirtyi, ja tuulen takia arvioitu lentoaika on hitusen pitempi. Mutta ei ole onneksi mikään kiire. Perillä olisi tarkoitus metsästää ensin pinkki laukkuni, joka toivottavasti ainakin erottuu pitkälle liukuhihnalta, ja sen jälkeen suunnitella siirtyminen keskustan huudeille hotelliin. Alustava suunnitelmani on hankkia metrolippu ja etsiytyä metrolla Voltairen asemalle, jonka kulmilla hotelli sijaitsee. Kunhan olen siellä, olen voittaja! Huomenna sieltä pitäisi olla suora yhteys St Lazaren juna-asemalle, josta lähdemme kohti Caenia. Se matka kestää parisen tuntia, ja sitten etsiydyn siellä puolestaan yliopistolle lunastamaan huoneeni. Mutta sitä ennen fiilistelen vaihdin hurmaa ja koomaan vielä pari tuntia, ennen kuin asia realisoituu: jatkossa on asioitava ranskaksi ja toivottavasti myös enkuksi. Onneksi sanakirja on repussa, ehkä kertailen sieltä vielä kuinka opstetaan metrolippu ja kysytään, missä on lähin kauppa.