Kielioppia ja pannukakkusia

Näin ensimmäisen Ranska-viikonlopun kunniaksi netti on tietysti taas... scheissena. Se katkesi eilen eikä alkane jälleen toimia kuin vasta ensi viikon puolella, mikäli systeemiin on yhtään luottamista. On se kumma, kun ei muutamia yhteyksiä saada toimimaan. Istuskelen nyt sitten yhdessä yliopiston kirjastoista, jonka WiFi on eri verkkoa kuin asuntojen verkko. Tämä toimii vielä puolitoista tuntia, jonka jälkeen kirjasto menee kiinni.
Opiskeluviikko on jatkunut mielenkiintoisissa tunnelmissa. Torstaina olin kolme tuntia kieliopin kurssilla, joka on jatkoa syksyn kurssille. Syksyn kurssi oli oikein mukava täkäläisillä standardeilla, harjoitusryhmissä opettaja kirjoitti hyvät muistiinpanot ja teimme kurssilla jopa tehtäviä, joten opetuksessa oli mahdollista pysyä mukana. Näillä toivein valitsin sitten kevääksikin kielioppia, mutta torstain jälkeen aloin taas laskea, montako viikkoa on kotiin. Uuden harjoitusryhmän opettaja mumisi kaksi tuntia ja kirjoitti taululle sellaisia hieroglyfejä, että puolen tunnin jälkeen kettuunnuin tosissani niiden tulkitsemiseen. Suuri osa esimerkkilauseista oli kaiken lisäksi kieliopillisesti virheellisiä, mutta niiden funktio, kuten koko kaksituntisen, jäi minulle aikalailla hämärän peittoon. Ja niin jäi varmaan ranskalaisillekin: puolentoista tunnin jälkeen opettaja jakoi tehtäväpaperin ja alkoi käydä sitä kanssamme läpi, mutta päätyi kuitenkin luennoimaan senkin itsekseen, sillä kukaan ei vastannut hänen esittämiinsä kysymyksiin.
Luennolla opettaja (joka oli siis eri henkilö) puhui jo ääneen ja vaikutti varsin innostuneeltakin asiastaan, joten fiilis nousi hieman. Sitten se taas laski, sillä opettaja meni niinkin syvälliseen teemaan kuin "mikä on lause?" Voi sanoa, että tuli Nykäs-tyyliin jonkinlainen Bon voyage! -fiilis, mutta ehkä lauseen anatomia kuuluu näiden peruskurssien aiheisiin vielä, kyse kun on ekan vuoden kurssista. Ja osannen nyt määritellä lauseen myös ranskaksi, sikäli mikäli jaksoin kuunnella. Kello kaksitoista, kun olin juuri vilkuillut omaa kelloani, opettaja ojentautui ottamaan pöydältä omaansa ja aikoi tarkistaa, joko on aika lopettaa. Ja todellakin oli, sillä palohälytys alkoi jälleen soida. Siispä suorastaan riensimme ulos rakennuksesta. Kielioppi loppui kuin loppuikin kihelmöivään jännityksentunteeseen!
Perjantai-aamuna lähdin uuteen nousuun, sillä varovaisin odotuksin menin kokeilemaan lastenkirjallisuuden kurssia. "Aihe on mielenkiintoinen, mutta katsotaan nyt, älä innostu liikaa, älä innostu liikaa, äläinnostuliikaa..." Ja se kannatti: voisin sanoa yhden luennon perusteella löytäneeni täkäläisista parhaan kirjallisuudenopettajan: hän luennoi jutustelutyyliin eikä lukenut meille suoraan paperista kuin kaksi lastenkirjaa! Sen lisäksi hän piirteli kirjoista kivoja diagrammeja ja kaaviokuvia ja selitti kirjojen tekstin ja kuvien yhteenlimittymistä. Kaiken lisäksi hän oli oikein kiinnostunut aiheestaan ja kehotti meitäkin menemään kirjastoon tutkimaan lastenkirjahyllyjä. Joten ihmeiden aika ei ole ohi!
Perjantaipäivän vietimme Dian kanssa hilpeissä tunnelmissa. Kävimme kahvilla vanhassa tutussa Le Norwayssa, jonka palveluskunta oli tosin vaihtunut, uudet garçonit olivat vallanneet paikan. Sen jälkeen kävimme vielä syömässä Mäkissä jädet, jotta pääsimme vessaan. Dia halusi kokeilla amerikkalaisten pancakesien valmistusta ja suuntasimme paikalliseen Lidliin, joka oli meille molemmille uusi kokemus. Kaupassa tuli aika kotoisa fiilis, kuin olisi ollut Suomessa, samalta näytti ja hillo oli halpaa. Vaeltaessamme Lidlistä kotiin näimme uusia katuja ja erään talon oven välistä löysimme salaisen Pierrelle osoitetun viestin. Ei yhtään hassumpi tapa lähettää viestejä, etenkään näinä toimimattoman netin aikoina. Ehkä meidänkin pitäisi alkaa Dian kanssa kommunikoida oven alta työnnetyin lappusin.
Itse kokkausvaiheesta tuli vähintään kokeellinen: ei nettiä, josta tarkistaa resepti, ei mittasarjaa, ei kulhoa tai muitakaan prompia Jamie Oliver -välineitä kuten vaikkapa vispilää. Dia päätti kokeilla vanhan ajan mallia ja heitteli ainesosat metallikasariini fiiliksen mukaan. Minäkin osallistuin hommaan ja vatkasin haarukalla murokulhossa munia ja rasvaa sekaisin, mutta muuten pysyttelin suosiolla sivummalla: "Öö, osaatko sinä ylipäänsä valmistaa ruokaa?" "Miten niin, totta kai. Kyllä minä kotona teen ruokaa." "Ai niin kuin jotain muutakin kuin sandwicheja?" Tehtäköön tässä selväksi, että kyllä. Mutta suomalaiset välineet ja suomalainen keittiö, come on! Kokkaus on välineurheilua, olen edelleen sitä mieltä. Ja Dialla on hienot välineet! Hän pääsi jälleen käyttämään upoutta paistinpannuaan, kun kuumeisen etsinnän jälkeen löytyi jopa sellainen, joka suostuu leikkimään yhdessä induktiolieden kanssa.

Dia selviytyi upeasti housewife-haasteestaan ja tässä oli tulos:

Kun siihen lisättiin Lidlin hilloa ja Dian tekemää vesi-suklaa -seosta, muuta ei paljon iltapalaksi tarvittukaan.

Meillä oli siis loistava viikonlopun aloitus. Enää pitäisi keksiä tekemistä loppuviikonlopuksi, kun netin ihmemaa ei ole auki. Pitäisiköhän sitä käydä vaikka ulkona? Mutta siellä on aika märkää...

The game is afoot!

Kunnioittaaksemme blogimme lukijoita palaamme Staratsun kanssa jälleen lauteille. Joululoma oli ja meni, ja nyt olemme jo ranskautuneet maihinnousurannikkojen huudeille aloittaaksemme toisen lukukauden puhtaalta pöydältä. Joululomaa saimme viettää peräti kuukauden päivät ja olimme onnellisia apinoita nauttiessamme lumesta ja kirpeistä pakkassäistä. Ennen joulua matkasimme vielä Eurostaratsulla Pariisista muutamaksi päiväksi Lontooseen, sillä pitihän Sherlockille käydä toivottamassa hyvät joulut. Saint Lazaren asemalla törmäsimme Eiffelin torniin, joka oli valaistu kuin kunnon kuusi konsanaan.

Sieltä siirryimme Nordin asemalle, jossa läpikävimme turvatarkastukset ynnä muut ja istuimme junaan, joka kuljetti meidät mukavasti Saint Pancrasille Lontooseen. Siellä tuntuikin jo kuin olisi ollut kotona, ottihan Sherlock meidät yhtä kivasti vastaan kuin ennenkin. Sherlockilla oli mm. hieno joulukuusi:

ja talokin oli pystyssä:

Ja kerta kiellon päälle, tapasimme vanhan tuttumme, tosin emme sentään enää menneet kylään.

Reissu oli siis loistava ja Staratsu otti kaiken irti hotellielämästä: se viihtyi paljolti sisätiloissa, joissa se nautti itsekseen mm. tuorejuustot ja katseli telkkaria. Fiksu apina, vaikka siitä nyt ei koskaan ole ollut epäilystäkään.

Lomalta piti sitten palailla taas opiskelujen pariin, ja matkastamme muodostui monivaiheinen. Vielä Suomessa ollessamme nypimme Staratsun kanssa karvojamme seuratessamme uutisia, jotka viime viikolla kertoivat Ranskan ja Englannin olevan jokseenkin sekaisin lumesta. Ja viime vuotisten kokemusten perusteella tiesin jo, mitä se käytännössä tarkoittaa, joten emme voineet kuin toivoa, että ranskalaiset ylittäisivät odotuksemme. Vaikka ei kai pitäisi arvostella: siirtyessämme junalla Helsinkiin Suomen systeemit aiheuttivat ensimmäisen jännitysmomentin, sillä olimme hyvän tovin jumissa Tampereen aseman suunnilla viikonloppuna. Junat kuitenkin pääsivät kuin pääsivätkin liikkeelle, joten VR toi meidät lopulta perille, jee. Ja näimmehän junassa julkkiksenkin: Päivi Räsänen istui melkein viereisessä penkissä! Suuressa maailmassa voi nähdä vaikka ketä! Mahtoiko hän huomata meitä, Staratsu jäi miettimään...

Maanantaina lähdimme aikaisella aamulennolla kohti Pariisia. Loimme kentällä vielä viimeisen silmäyksen suomalaiseen lumimaisemaan.

Lentomatka meni enimmäkseen nuokkuessa univelkoja pois. Sitten olikin herätys karuun todellisuuteen: koneen ikkunoista loimme ensimmäiset silmäykset lumivalkeaan pariisilaismaisemaan.

Samalla kuuntelimme kanssamatkustajiemme keskusteluja: "bussivuoroja on peruttu --- kulkeekohan taksit? --- onneksi mulla ei ole kiire jos ne on jumissa" ja sitä rataa. Harkitsin muutaman paperipussin pöllimistä ja mietin, voiko juna-asemalla yöpyä tai auttaako suurlähetystö pulassaolevaa suomalaista ja apinaa. Mutta loppujen lopuksi kuin ihmeen kautta matka Pariisista Caeniin onnistui kuin onnistuikin ilman suuria ongelmia! Mitä nyt lentokenttäbussi hajosi ja juna oli hieman myöhässä perillä, mutta pikkujuttuja! Matkan varrella lumisia maisemia näkyi junan ikkunasta pitkän aikaa, mutta lopulta Caeniin tullessamme täällä maa näytti jo samalta kuin ennen joulua: märältä ja paljaalta. Kun mukaan lasketaan ympäri vuoden vihreänä helottava nurmikko, ilmassa on jo kevätfiilistä!

Nyt ovat sitten jo luennot alkaneet ja yritän taas kasailla lukujärjestystä kevääksi. Eilen kävin ainakin lupaavalta vaikuttavalla filosofian kurssilla, jossa parasta antia oli opettaja: hän liikkui luennolla luokassa sen sijaan, että olisi istunut pöydän takana, eikä hän luennoinut suoraan paperista! Hurjana bonuksena hän myös kyseli varsin paljon kysymyksiä opiskelijoilta, jotka vastailivatkin niihin! Kaksi tuntia meni niin nopeasti, etten oikein ehtinyt edes tajuta. Tänään tosin taas istuin kolme tuntia kirjallisuuden kurssilla, jossa opettaja oli sitten taas taattua laatua. Hän ei suotta rasittanut itseään vaan istui paikallaan ja keskittyi omiin muistiinpanoihinsa tiiviisti. Ystävällisesti hän tosin huomioi meidät vaihtaritkin. "Tekstit tulevat tällä kurssilla olemaan vaikeita, lauserakenteet käsiteltävissä kirjoissa ovat aika hankalia. Se tullee olemaan haasteellista." Kiitos vinkistä, ehkä yritän sittenkin keksiä vielä jonkun toisen kurssin tämän tilalle! Muuten kurssini vaikuttavat hyviltä, ainakin luulisin niiden toimivan, kun aion ensisijaisesti opiskella kielioppia, lingvistiikkaa ja muutamia muita juttuja, mutta yksi kurssi minun pitäisi repiä jostakin, jotta pisteitä voisi edes teoriassa olla tulossa riittävästi. Vaihtoehtoja vaan on aika vähän, kun niiden pitäisi vielä sopia aikatauluihinkin...