"Minä opiskelen suomea!"

Tänään koin ehkä yhden hilpeimmistä luennoistani. Luonnollisesti se ollut omani, vaan pääsin kuokkimaan paikalliselle suomen tunnille! Jee Suomi ja suomi jee! Otin aiemmin yhteyttä täkäläiseen suomalaiseen suomenopettajaan ja hän lupasi, että saan tulla tällä viikolla seuraamaan tunteja, ja tänään sitten kävin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tunnilla. Ja kokemus oli, no, sanalla sanoen ikimuistoinen.
Tunnin alkuun esittäydyimme toisillemme, sekä minä että opiskelijat, joita oli iso ryhmällinen, päälle parikymmentä. Esittelykierroksella kävi ilmi, että ryhmässä on ainakin yksi 90-vuotias ja yksi 9-vuotias (ja jos henkkareista katsottaisiin, niin molemmilla taitaisi olla sitä ikää about 19 vuotta... no, isot numerot on vaikeita!). Opiskelijoiden repertuaariin kuului mm. pohjoismaisia kieliä, kuten ruotsia ja islantia, ja innokkain kysyi jo minulta, puhunko minä hyvin ruotsia. No, ainakaan eilen nyrkkeilyssä en puhunut kovin hyvin, joten en uskaltanut väittää ihan niinkään. Ranska syö tässä vaiheessa jo englannintaitojanikin, joten lepää rauhassa, ruotsi, ainakin toistaiseksi. Minä puolestani kysyin heiltä, minkälaista suomea on opiskella, onko se heistä vaikeaa. Eräs poika antoi täydellisen oikean vastauksen: "Minä luulen, että se ei ole vaikea kieli, mutta se on vain erilainen." Siinäpä opettajan lempioppilas!
Harjoittelun alla olivat tällä hetkellä verbityypit, ja kotitehtävien tarkistuksen jälkeen opiskelijat jakautuivat ryhmiin ja saivat kukin lapulla perusmuotoisia verbejä, jotka piti ensin kääntää ranskaksi ja sen jälkeen taivuttaa niitä oikein ja käyttää itse keksityissä lauseissa suomeksi. Opettaja sanoi, että saan kiertää luokassa harjoituksen aikana, mutta innokas etupenkin ryhmä omi minut heti alkuun itselleen, joten se siitä kiertämisestä, tein tehtävää koko tunnin yhdessä heidän kanssaan. Samalla sain harjoitella ranskantaitojani ja nauraa ehkä viikon parhaimmat naurut, sillä tietenkin meininki oli samanlaista kuin aina, kun opiskelijoiden annetaan tehdä ja keksiä itse. Kieltenopiskelijoina he ymmärsivät myös minun kommunikaatio-ongelmani ranskan kanssa. Yksi ryhmäläinen kysyi minulta jotain, mutta en ymmärtänyt lauseen loppuosaa. Toinen ryhmäläinen kysyi saman asian hieman eri sanoin: "Oletko aloittanut opintosi heti syyskuussa vai vasta nyt?" Ja mitä tähän sanoo opiskelija, jonka kysymystä en ymmärtänyt: "Anteeksi, minun lauserakenteeni oli liian monimutkainen, pahoittelen!"

Ohessa muutamia esimerkkejä keskusteluistamme, ne käytiin osittain suomeksi ja osittain ranskaksi, mutta ohessa suomalainen litterointiversio ymmärtämisen helpottamiseksi:

Opiskelijoiden lause verbistä vihata: "Minä vihaan isoäitini partua."
Minä: "Partua?"
Poika: "Niin, la barbe."
Minä: "Siinä on pieni virhe, sen perusmuoto on parta."
Poika: "Aa niin, eli partaa!"
Minä: "Kyllä, oikein!"
Poika: "Mutta ymmärrätkö, jos minä sanon partua?"
Minä: "Mmm, no, joo, ehkä..."
Poika: "Se on kiltisti sanottu."
Minä: "Mutta tuo lause on kyllä hieman omituinen..."

Lause verbistä pukea:
Opiskelijat: "Miten sanotaan suomeksi 'Pue rotalle vaatteet päälle'?"
Tässä välissä kysyn, ymmärsinkö lauseen varmasti ihan oikein.
Opiskelijat: "Onko se 'Pue rotta' vai miten?"
Minä: "Siis jos haluat sanoa että 'pue rotta' (oletkohan nyt ihan varma, että haluat sanoa näin...)?"
Opiskelijat: "Niin, siis että laita rotalle vaatteet päälle." (Poika alkaa havainnollistaa minulle, mitä pukea tarkoittaa.) "Jos minä haluan, että kaverini laittaa rotalle housut ja paidan..."
Minä: "Joo, kyllä se on ihan oikein." (Tässä vaiheessa nauran kaksinkerroin.)

Lause verbistä etsiä:
Opiskelijat: "Miten sanotaan suomeksi tekohampaat?" (osasivat muuten hyvin havainnollistaa, mitä sanaa kysyvät, ei ollut minulle ennalta tuttu ranskaksi)
Ja lause on tietenkin: "Minä etsin sinulle tekohampaat ihan heti."

Lause paikasta makuuhuone:
Opiskelijat: "Miten sanotaan je suis bourré suomeksi?"
Minä: "Ai mikä?"
Opiskelijat: "Bourré, drunk?"
Minä: "Se on olla kännissä." (Ymmärsin siis oikein, ja tokihan minä bourrén tiedän!)
Opiskelijat: "Kännissä? Kuinka se kirjoitetaan, näinkö?"
Ja lause oli tietenkin: "Minä olen kännissä makuuhuoneessa."

Mihin siis ikinä meneekin, samat teemat ovat aina käsittelyssä. Kiroilemaan en heitä sentään vielä opettanut. Tosin jos he ovat edenneet opsin mukaan, sen he varmaan jo osaavat.

Kulinaristisia kokemuksia

Jossain vaiheessa mainitsin, että voisin kertoa, mitä olen syönyt täällä, ruokahan on tunnetusti tärkeää. Arkisin ja lauantaisinkin on onneksi yleensä mahdollisuus syödä yliopistolla, mutta ihan joka päivä en sinne ehdi ja pitää sitä joskus muulloinkin syödä. Perusruokavalioni koostuu monipuolisesta elintarvikeluettelosta: maitoa, jogurttia, leipää, juustoa, avokadoa (voina leivän päällä, nam!), välillä muroja ja näiden lisäksi joitain vihanneksia ja hedelmiä. Näitä syön aamiaiseksi, välipalaksi, iltapalaksi ja joskus päivälliseksi. Ovathan ne onneksi ihan perusterveellisiä peruselintarvikkeita, joten ihan rappiolla ei tarvitse olla, vaikka kaikenlainen proteiinipitoinen ruoka onkin tämän listan perusteella jääkaappipannassa. Tosin en tiedä, jaksaisinko täkäläisiä tuotteita kuitenkaan niin paljon kokeilla, niin samapa tuo. Onhan tämä kaupassakäynti aika helppoa, kun tarvitsee vain poimia oikeat tuotteet hyllyiltä miettimättä sen enempää. Viikonloppuna olin radikaali ja ostin vuohenjuustoa! Se oli herkkua, vaikka vielä herkumpaa olisi ollut, jos olisi uuni, jossa lämmittää sitä.
Jos haluan syödä lämmintä ruokaa, olen tyytynyt hyvin pitkälti valmisruokiin. Tai pastaan, joka paistuu viidessä minuutissa ja johon voi tunkea vaikka vuohenjuustoa mausteeksi. En jaksa erityisesti panostaa kokkailuihin, mikä sekin on oikeastaan aika rentouttavaa. Kotona syön sitten taas kunnon ruokaa vapaa-ajallakin. Ja onhan kaupassa onneksi paljon valmiitakin vaihtoehtoja, joista voi valita.
Se mitä tänne halusin varsinaisesti tulla hehkuttamaan eivät kuitenkaan ole nämä banaalit ateriat ja jokajannun eväkset, vaan eräs eliittiherkku, jota maistelimme Dian kanssa viikonloppuna. Se näyttää jotakuinkin tältä:

Ja siinähän kivasti lukeekin, mitä se on. Ja oli todellakin suurta herkkua, en ole koskaan maistanut mitään sen kaltaista! Tästä lähtien aion lukea itseni yhteiskunnan yläluokkaan ja nautiskella kyseisestä tuotteesta aina aamupalalla kahvin kanssa. Tällaisten kulinarististen kokemusten jälkeen mikään kun ei enää tunnu miltään.



(Pienellä präntillä voitaisiin vielä mainita mutta kun ei ole sitä pientä pränttiä niin isolla sitten että jos joku ei ymmärrä mitä siinä purkissa lukee niin voi tulla vähän harhaanjohtavia tulkintoja kun siinä lukee että "kaviaarijäljitelmä" mutta sitä ei onneksi tarvitse kertoa kenellekään eikä sitä ettei se tosiaan ole sitä sammesta saatavaa mätiä vaan ne on vaan rasvakalan munia. Hyvää ruokahalua!)

Eläviä sanakirjoja

Pohdiskelimme juuri yksi päivä Dian kanssa, mikä olisi tehokkain tapa opiskella ranskaa. Olisi kiva opiskella lisää sanoja, koska niistä olisi itseilmaisussa eniten hyötyä. Vaikkei kielioppi vielä niin täydellistä olisikaan, ainakin voisi laittaa sanoja peräkkäin ja kyetä sanomaan sen mitä ajattelee. Jäimme kuitenkin miettimään, kuinka sanoja olisi helpointa opetella. Yksi keino on tehdä sanalistoja ja poimia teksteistä ja sanakirjasta niitä sanoja ja ilmaisuja, mitä nyt kulloinkin kokee tarvitsevansa. Se on ihan hyödyllistä, mutta se ei toisaalta auta sitä ongelmaa, että kyetäkseen opiskelemaan kursseilla täysipainoisesti sanavaraston pitäisi olla huikean laaja: aina jossain vaiheessa tulee seinä vastaan joko ymmärtämisessä tai itseilmaisussa, eivätkä toistaiseksi kirjoittamani tenttivastaukset ole esimerkiksi olleet mitenkään huikean syvällisiä, mitä kieleen ja ilmaisuun tulee. Ainakaan opettajien ei tarvitse kuluttaa paljon aivokapasiteettiaan minun vastausteni lukemiseen, sikäli mikäli he noin yleisesti ottavat kirjoituksistani selvää. Mutta kuinka opiskella "pragmatiikan sanastoa" tai "vertailevan kirjallisuuden sanastoa"? Opettelemalla hullun lailla kaikkia mahdollisia sanoja ja toivomalla, että opettaja käyttää niistä luennolla jotakin? Jos et veikkaa, et voi voittaa? Ota riski ja kokeile, tarvitsetko sanaa ylösnousemus seuraavalla viikolla! (Kiitos Bond!)
Eniten turhautumista taitavat kuitenkin aiheuttaa ne tilanteet, kun juuri sillä hetkellä haluaisi sanoa jotakin, eikä yksinkertaisesti kykene siihen. Lause jää kesken ja et voi muuta kuin tuijottaa keskustelukumppania ja levitellä käsiäsi. Ja vaihtaa englantiin. Näiden tilanteiden jälkeen mietin monesti, että haluan tarkistaa sanan myöhemmin sanakirjasta, mutta luulen, etten ole tehnyt niin kuin prosentissa tapauksista. Mistä tuli mieleeni, mikähän valmistua on ranskaksi? Sitä ainakin olisin tarvinnut tällä viikolla.
Kaikista kätevintä olisi, jos voisi kuljettaa koko ajan mukana kävelevää sanakirjaa eli ranskalaista, jolta voisi kysyä asioita sitä mukaa, kun kysyttävää ilmenee. Samalla voisi kysyä, kuinka sanaa voi käytännössä käyttää ja onko sille olemassa synonyymejä, tai käytetäänkö sitä vain tietyssä kontekstissa. Valitettavasti meillä ei vielä ole tällaista taskukokoista ranskalaista, mutta silloin tällöin olemme kyllä kyselleet randomisti ihmisiltä, saammeko häiritä ja kysyä, kuinka tämä sanotaan ranskaksi. Aina tämäkään ei kuitenkaan onnistu ja tuota toivottua tulosta.
Istuskelimme tänään Dian ja tsekkiläisen kaverimme kanssa yliopistoruokalassa ja aloimme pohdiskella, kuinka ranskalaiset lausuvat kirjaimen g. Tsekkiystävämme kumartui pöydässämme istunutta miestä kohti kysyen, saako hän häiritä ja kysyä, kuinka eräs kirjain lausutaan. Ensin mies ei reagoinut mitenkään, mutta pian selvisi syykin: hän oli kuuro. Kuinka ironista. Valitettavasti hän ei siis voinut auttaa, enkä edelleenkään tiedä, kuinka se gee lausutaan. Pitänee yrittää uudelleen paremmalla onnella jonkun muun ranskalaisen kanssa. Myöhemmin iltapäivällä menimme Dian kanssa kahville ja mietimme, kuinka ranskaksi sanotaan sisä- ja ulkopuolella. Kysyimme tarjoilijamieheltä, osaako hän englantia, ja hän sanoi että ei. Esitimme kuitenkin asiamme ja hän jopa ymmärsi sanat inside ja outside. Joten nyt osaamme olla ranskaksi sisällä ja ulkona! Ja luulen, että tilanteen erikoislaatuisuudesta johtuen emme edes unohda näitä ilmauksia niin helposti kuin yksin sanakirjasta lukiessamme. Kommunikaatio on kova sana kielenoppimisessa!

Kielipuolinen olotila siis jatkuu, mutta onneksi on olemassa ainakin yksi takaportti, johon voi tiukoissa paikoissa turvautua ja melko usein se jopa toimii. Jos tiedät sanan englanniksi, ota riski ja lausu se ranskalaisittain! Hyvällä tuurilla osut täydellisen oikeaan. Kuten vaikkapa sen ylösnousemuksen kanssa.
"Everybody needs a hobby."
"So what's yours?"
"La résurrection."

Operaatio Skyfall

Kaupunki: Pariisi
Jos elokuva ei tule sinun luoksesi, sinun on mentävä elokuvan luokse. Toivuttuamme Startsun kanssa syksyn kovimmasta iskusta aloimme suunnitella vastaiskua. Caenin elokuvatarjonta teki meille ruman tempun, mutta lannistumattomat agentit eivät koskaan anna esikuviensa tapaan periksi. Tämän myötä totesimme, että meille on jätetty jäljelle vain yksi vaihtoehto: pyhiinvaellus. Unkarilainen agenttiystävämme oli valmis liittymään mukaan operaatioon ja eilen perjantaina klo 08.58 alkoi matkamme kohti tämänhetkisen oleskeluvaltiomme pääkaupunkia. Sinne saavuimme agenttijunallamme parin tunnin matkustamisen jälkeen ja vastaanottomme oli suorastaan tarunhohtoinen. Ohessa hänestä kuva suoraan Saint-Lazaren edustalta. Parempaa tervetuliaistoivotusta emme olisi voineet toivoa.

Teema: Joulu
Agenttiystävämme kanssa sovittu tapaamispaikka sijaitsi hyvin lähellä Pariisin laskeutumispaikkaamme, joten taitoimme matkan kävellen ja ihastelimme samalla kaupungin jouluhenkeä. Heti nurkan takana törmäsimme ristiriitaiseen näkyyn, joita tämä nykyajan kaupallisuus alati aiheuttaa. Vai mitä sanotte tavaratalosta nimeltä Kevät, joka on verhoiltu psykedeelisesti vilkkuvilla jouluvaloilla?

Mitä Pariisin jouluhenkeen tulee, siihen eivät suinkaan kuuluneet joulupukit, tontut tai tonttulakkeihin puetut nallekarhut, vaan näyteikkuinoihin oli haettu inspiraatiota leveysastetta tai paria kauempaa. Kuka olisi uskonut, että joulua voisivat symboloida Luis Vuittonin laukkua kantava jääkarhu

saati rantaelämää viettävät, aurinkolaseihin pukeutuneet pingviinit (Pariisin joulu on oksymoroneita täynnä).

Näiden lisäksi ikkunoissa vilahteli niin agenttiystävämme tyyliin sopivia kabareetyttöjä kuin muodikkaita afgaaninvinttikoiriakin. Jäimme vähän kaipaamaan vanhaa kunnon Joulupukkia lahjasäkkeineen ja joulukuusineen.

Kahvila: Starbucks
Löydettyämme kohteemme Poissonnièren bulevardilta ja todettuamme, että tapaamiseemme oli vielä tunnin ja vartin verran aikaa päätimme hakea vahvistusta läheisestä paljon asiaankuuluvammin sisustetusta Starbucksista. Sen punavihreä sisustus lumiukkoineen toi jo paljon kotoisamman olon ja kuuma cappucino tarjosi sopivaa vahvistusta. Edellisen yön unet kun olivat jääneet lyhyenpuoleisiksi.

Agentti: 007
Lopulta, paikallista aikaa klo 12.45 koitti suuri hetki. Hieman ennen sitä suuntasimme kohtaamispaikkaamme, Max Linder Panorama -teatteriin. Lunastimme sisäänpääsymme ja astelimme eteishalliin, jossa meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Olimme Staratsun kanssa hyvin otettuja, mistä kertonee ilmeemmekin.

Tapaamisemme puitteet eivät olleet vaatimattomimmasta päästä. Salin istumapaikat olivat kolmessa tasossa, istua saattoi niin permannolla, "keskitasolla" kuin parvellakin. Sijoituimme keskimmäiselle osastolle, josta lienee myös ollut optimaalisin näköala. Onneksemme emme saaneet edes liian pitkiä ihmisiä eteemme, joten kokemustamme ei voinut pilata mikään. Tässä vaiheessa tunsimme jo olomme voittajiksi, kaiken kokemamme jälkeen olimme todella tehneet sen! Lopun saatoimme jättää agenttiystävällemme. Ja mitä häneen tulee, huulemme ovat sinetöidyt ja meitä sitoo tiukka vaitiolovelvollisuus kaikesta mitä tapahtui, mutta muutaman asian voinen kaksi ja puolituntisestamme mainita. Odotimme kauluspaitoja, rusetteja, lihaksia, Lontoota ja kelloja, eikä mitään näistä jäänyt puuttumaan. Jos haluatte tietää lisää, suosittelemme ehdottomasti, että menette itse katsomaan. Me menisimme uudestaankin, jos se olisi mahdollista, vähän ikävä jäi.

Ruoka: Pikaista
Tämän huikean kokemuksemme jälkeen agenttitiimimme erosi, ja minä ja Staratsu jatkoimme tehtäväämme kaksin. Ensimmäiseksi siihen kuului tankkaustuokio kaiken kokemamme jännityksen jälkeen, joka oli tehnyt armottoman nälkäiseksi. Sorruimme nääntymyksissämme pikaruokaan, mutta sellaista se joskus tai aika useinkin tien päällä on. Kunhan kotiudumme täältä tukikohdastamme, lupaamme pyhästi noudattaa 007:n ruokavaliota: satunnaisia illallisia viiden tähden eksoottisissa ravintoloissa, joissa niissäkin nautimme enimmäkseen viskiä ynnä muita drinksuja, ja muulla ajalla, no, eihän sitä oikeastaan tarvitse syödä ollenkaan. Työt ja jännitys pitävät kuitenkin ruokahalun loitolla. Kätevää ja tehokasta!

Kello: Omega
Meillä oli vielä muutama tunti aikaa viettää pyhiinvaelluspäiväämme ja tiesimme tasan tarkkaan, mitä haluaisimme vielä nähdä. Koska Champs-Elysées oli edelliselläkin kerralla ollut unohtumaton, se olisi sitä varmasti uudestaankin. Määrätietoisesti suuntasimme kohteeseemme ja kävimme osoittamassa kunniaa ystävällemme. Otoksillamme onnistuimme pysäyttämään hetkeksi bulevardin turismiliikenteen, mikä antoi meille pientä esimakua vallantunteesta. Staratsuun tämä kokemus erityisesti vetosi.

Koristeet: Muovisia
Kävellessämme Omegalta takaisin kohti asemaamme bongasimme muutamia yksittäisiä kohteita, joista osa päätyi vakooja-albumiimme. Vai mitä sanotte tästä ydinreaktoria muistuttavasta, ilmeisesti koristeeksi tarkoitetusta häkkyrästä?

Luntakin melkein näimme, ainakin muovisessa muodossa.

Kyseisen kadun tunnelmassa oli kyllä jotain omanlaistaan henkeä, jota ei isommilla kaduilla tavoita. Vaivattomasti saatoimme kuvitella agenttimme tähän ympäristöön, joko vaihtoehtoisesti siemailemaan tyylikästä viskiään tyylikkäästä lasista tyylikkäässä smokissa tai jahtaamaan liukasliikkeistä vihollisagenttia tyylikkäässä toimintakohtauksessa.

Vielä ennen lähtöä bongasimme agentin virallisen, kaikkein pyhimmän vaatekaupan. Sieltä hän hankkinee siviilissä tarvitsemansa vaatteet. Jos sinäkin haluat olla oman elämäsi agentti, suuntaa tänne!

Illalla junassa olimme väsyneitä mutta onnellisia pieniä apinoita. Päivämme oli kaikkinensa loistava ja syksymme on nyt virallisesti pelastunut. Parempaa pyhiinvaellusta emme olisi voineet toivoa, ja siitä innostuneena Staratsuhan puhkesi tietysti vielä laulamaan kotialttarimme edustalla. Tämä on hänen demonsa, joka lähetettäneen tuotantotiimille seuraavaa elokuvaa ja sen tunnusbiisin etsintää silmälläpitäen. Paljon onnea Bond 50 vuotta valkokankaalla, olet vasta parhaassa iässäsi!

Love: Bond

Katutaidetta

Elokuvan historian luennosta innostuneena haluan esittää pienen taidepläjäyksen suoraan yliopistolta.

Tällä innokkuudella minäkin avaan kirjani ja opiskelen autuaasti hymyillen.

Pitäisikö meidän saada Jyväskylänkin kampusalueelle vähän taiteellista piristystä? Ai niin, eihän niitä museorakennuksia saa sotkea.

Tämä on kyllä jo paljon tutumman näköistä settiä.

Staratsukin nauttii estetiikasta, mutta mieluummin luonnollisessa ympäristössä.

Säätiedotusta

Syksy on edennyt marraskuuhun asti, mikä tuntuu hieman uskomattomalta. Ei muuten, mutta sään suhteen. Nyt pitäisi olla se ankein kuukausi, josta Muumilaakson marraskuu -kirjassa kerrotaan. Ajoittain tarkistan kalenterista, elänkö varmasti oikeaa kuukautta vai onko aika sittenkin pysähtynyt syyskuuhun. Ruoho vihertää ja linnut laulavat. Koska minulla ei hiljaisen lomaviikon jälkeen ole oikeastaan mitään muuta sanottavaa, väännän asiaa tikusta ja päivittelen säätietoja. Sehän ihmisiä aina kiinnostaa.
Kirjoitan tätä paikallista aikaa kahdelta iltapäivällä ja tähän mennessä on tänään saatu niin rankkaa vesisadetta kuin jonkinlainen raekuurokin. Nyt paistaa aurinko. Vaikka olenkin suomalaisena tottunut kaikenkarvaiseen säähän, "meillä on talvella -30 astetta ja puolitoista metriä lunta", sanoisin, että rakeet ovat jotain minulle vähän eksoottista. Täkäläiseen säätilaan ne tuntuvat kuuluvat olennaisena osana. Olen nimittäin nähnyt täällä jo enemmän raekuuroja kuin Suomessa varmaan koko elämäni aikana, enkä edes pahasti liioittele. Yhtenä päivänä raekuuro iski useaan otteeseen, onneksi itse rakeet olivat kuitenkin tavanomaisen kokoisia. Golfpalloja ei ole ainakaan vielä satanut, mutta vettä sitäkin enemmän. Säätila vaihtelee paljon ja nopeasti, sen todistaa tällä hetkellä kuulaana hohtava sininen taivas.
Vaikka ruoho onkin vielä aidan molemmilla puolilla vihreää, puut ovat tiputelleet jo jonkin aikaa lehtiään. Jäätä ei ole, mutta märät lehdet asvaltilla ajavat kyllä saman asian, muutamaan otteeseen olen liukastellut niissä ja melkein vetänyt könyt. Kuinka kotoinen fiilis siitä tuleekaan! Lämpötilakin on selkeästi viilentynyt, viimeksi kuluneiden parin viikon aikana ilmassa on ollut kesäisyydestä huolimatta aistittavissa jo sitä syksyn tunnelmaa, mikä Suomeen iskee syyskuussa. Aurinko ei nouse enää niin korkealle ja lämmitä samalla tavalla, ja iltaisin ja öisin on jo aika viileää. Tuuli tietysti lisää tätä ilman purevuutta, piposta tulee varmaan kohta jo olemaan iloa. Onneksi huoneeni patteri on sentään jo päällä, toistaiseksi ei ole tarvinnut palella.
Huolimatta siitä, että keskustelunaihetta säästä varmasti saisi, olen käynyt siitä keskusteluja hyvin vähän. En tiedä, kuuluuko se small talkiin täällä, vain vaihtarit tuntuvat puhuvan siitä ajoittain keskenään, erityisesti ne, jotka tulevat jostain lämpimästä ja kokevat palelevansa täällä jatkuvasti. Ehkä kansallinen uutiskynnys ylittyy vasta sitten, jos saamme tänne lunta?